sunnuntaina, elokuuta 30

Sampo, Breko och skolan!




















Meille saapui eilen pienenpieni söpöläinen. Tämä reilun kuukauden vanha hurmuri on sai nimen Sampo! Raukkaa kutsuttiin ennen pallosilmäksi... Vanha kissamme ei kauheasti vielä uudesta tulokkaasta piittaa, mutta pikkuhiljaa.. Kaapo hoiti ennen sylikissan hommat, ja nyt kun Kaapo kehrää enää vain muistoissa, tämä pikku sintti valloitti meidän sydämet.
Äitin verhot on saanu jo kyytiä, samoin ku mun lankakerät ( oon aina kuvitellu että on suloista kun kissa roikkuu kerässä.. en kuvittele enää. Jouduin kerimään oman pikkukerän tälle tuholaiselle!) ja onpa se jo lasioveenkin juossut. Ihanaa kun talossa on taas pentu!














Novitan ostoksia ei tullut silloin päivitettyä, tässä kuitenkin kaikki mitä siltä keikalta tarttui mukaan. Pieni lankakauppa on nyt juuri lukuprojektina. :)















Toinen uusi tuttavuus, Breko. Tuttavan hevonen, jonka hoitamisessa ja liikuttamisessa minun olisi tarkoitus auttaa, ainakin niin kauan kuin sen omistajan hermot pitävät. ;)
Breko on siis 4-vuotias puoliveriruuna, iso vauva!
Mukavaa kun on taas jotain hevosjuttua meneillään, minä kun olen hyvä lähinnä taukojen pitämisessä nykyään..















Tässä nykyprojektia, Koemaistajalle sukat. Ihan itse valitsi värit ja määritti raitojen paikat. :D Nallesta en kyllä mielelläni kudo, mutta tämä musta oli jämälankaa, ja vihreästä ei mitään tietoa, jotain ikivanhaa jämää sekin.

Muita projektejakin on valmistunut, päättelyä odottaa 4 sukkaparia! Ja vaikka kuinka tolkutin että en enää osta lankaa, en voinut vastustaa kiusausta vaan ostin Halpa-hallista 2 kerää Novitan juhlalankaa, ihanan pehmeää ruskeaa. Puolustukseksi voin sanoa, että ne kerät eivät päätyneet lankavuorta kasvattamaan, vaan samantien kaulahuiviksi!

Muuta uutta elämään; koulu alkoi! Matkailua siis, ja kielikylpyluokalla.. Saa nähdä miten tuo ruotsin kielen taito kehittyy. =)

Huomenna uutta konetta ostamaan, ja josko saisin omankin netin sitten toimimaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti