tiistaina, syyskuuta 22

Chilinhengissäpitämiskamppailu














Tältä näyttää tämän syksyn ilmeisesti tunteita herättävin projekti. Koemaistajan kanssa hetki kypsyteltiin ajatusta chilien hankkimisesta, ja sitten marssittiin Plantagenin ja ostettiin omat puskat. (Kaikki "oikeat" chilinkasvattajat varmaan pyörittävät varmaan vain silmiään Plantagenin kasveille, mutta meille ne riittävät..vielä.) Viikon nuo on nyt meillä olleet, ja eilen jo koin tuskan hetkiä.. Toissailtana huomasin puskan olevan vähän nurpallaan..Mutta ajattelin että kai se nyt huomiseen kastelua odottaa. Eilen koulusta tullessani meinasi itku päästä, kaikki lehdet riiputtivat ja hyvä ettei R.I.P-tekstiä saanut kirjoittaa purkkiin. Säikähdin jo että jos se ei olekkaan vain kuiva, jospa palellutin sen, kun unohdin ikkunan yöksi auki!?
Vein sen suihkuun ja suurin piirtein hukutin, ja illalla se oli jo pirteä taas!
Kisahan tästä hommasta on siis siten, että kumpi pitää omansa hengissä pidempään. ;) Häviäjän rangaistus on vielä vähän auki..














Sampo ottaa unta palloon, että jaksaa taas riehua. <3














Koemaistaja päätti itse lapastensa langan, ja tällaiset sai. Viimeisiä Teddyjä Halppiksen korista.. Kerä tota ois nyt vielä jäljellä. Siitä ehkä Koemaistajan kummipojalle rasat. :)














Sukkia sukkia. Tässä nyt ne aiemmat Maijat ja Gjestalin Silja, eikä mikään Nagano niinkuin aiemmin höpötin. Tulee mieleen vaahteranlehdet näin syksyllä. Juuri päivällä ihastelin syksyä, kun on kuivaa kirpeää ja kaunista, ja nyt sataa!! Ja olin lähdössä lenkille!! Kaiken huipuksi nyt ei voi edes jättää menemättä, koska Koemaistaja vei auton luokseen, ja täytyisi se käydä nyt lenkkeillen hakemassa.. Hauska suunnitelma, ja tehokaskin, siihen asti kun alkoi sataa. No, ei auta, takki niskaan vaan ja autoa hakemaan! :)

((( sitten kuumeessa voi jatkaa näitä syksyn sukkaprojekteja taas, kun ei mitkään koulut häiritse.. )))

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti