keskiviikkona, huhtikuuta 28

Kalpene strömsö !


Päätin olla luhistumatta flunssan alle, ja otin avuksi väriterapian. Raitasukat on valmiit, niistä ei nyt parempaa kuvaa koska kukapa tavissukista niin kovasti olisi kiinnostunut. Mutta kolmea eriväristä raitaa, nuo raidat kertovat keväästä.



Koemaistajalta saadut (otetut) minisitruspuun (onko tällä oikeaa nimeä? Hedelmät olivat mandariiniä pienempiä, appelsiinin värisiä ja tuoksuisia) siemenet itävät. Tällä hetkellä 10 pientä tainta on jo sinnikkäästi puskenut mullasta läpi. Suurin noista, kuvassakin näkyy, oli lähtenyt kasvamaan hedelmän sisältä sen ollessa vielä puussa kiinni.. Kivoja kasveja. :)

Tälle ne Strömsössä ainakin on kateellisia. Tein maailman parasta savuporo-aurajuustokeittoa ja sen kaveriksi sämpylöitä. Mmm. Keiton ohje on saatu koulusta (jälleen yksi syy miksi tämä koulu ei ole tähän mennessä mennyt ainakaan hukkaan) ja sämpylät vähän hatusta.

___

SAVUPORO-AURAJUUSTOKEITTO

150 g savuporoa
60 g aurajuustoa
1 sipuli
7 dl vettä
4 dl ruokakermaa
1 tl kasvisliemijauhetta
mustapippuria
suurustetta esim. maizenaa
öljyä

1. Kuutioi savuporo ja sipuli, freesaa kevyesti pannulla ja siirrä sen jälkeen kattilaan
2. Lisää vesi, murustettu aurajuusto ja mausteet, kiehauta
3. Suurusta tarvittaessa (laitoin 3 rkl maizenaa, tuli ihan sopivan sakeaa)
4. Lisää kerma, tarkista maku

Suolaa ei tarvi lisätä erikseen koska ainekset itsessään ovat jo suolaisia.

SÄMPYLÄT

½ l kädenlämpöistä vettä
50 g hiivaa
3 tl hunajaa
ropaus suolaa
jauhoja niin että tuntuu hyvältä
öljyä n. 2/3 dl

Liuota hiiva veteen, lisää suola ja hunaja, lisää jauhot vähitellen, ja öljy loppuvaiheessa, alusta taikina hyvin ja anna kohota. Pyörittele kohonneesta taikinasta pienen omenan kokoisia sämpylöitä (tai mistä sitten pidätkään!) uunipellille, kohota taas liinan alla, sutaise vähän vettä pinnalle, ja paista 225 astetta, n. 15 min.



Ja tämä !! Se maistuu jo simalle, tuoksuu simalle ja näyttää simalta!!! Ehkä tästä innosta on havaittavissa, että kerta oli minulle ensimmäinen. Maanantaina tein siman sankoon, ja tänään simasta pitävä veljeni pullotti sen jääkaappiin, olettaa varmaan saavansa siitä jonkinlaista palkkiota. Nyt vain odotellaan, milloin pintaan nousseet rusinat kertovat siman olevan valmista. Ohjetta talteen, ensi vuodeksi!

___

SIMA

6 l vettä
2 isoa sitruunaa
vajaa 4 dl fariinisokeria
vajaa 4 dl tavallista sokeria
vajaa teelusikallinen hiivaa
rusinoita

Kiehauta puolet vedestä ja kaada sokerien päälle. Lisää joukkoon loput vedestä kylmänä. Ota kädenlämpöisestä vedestä tilkka sivuun, liuota siihen hiiva ja sekoita joukkoon. Pese sitruunat hyvin, siivuta ja lisää ämpäriin. 1-2 päivää huoneenlämmössä kannen alla, jonka jälkeen pullotetaan jääkaappiin, laita mukaan myös muutama rusina ja vähän sokeria. Sima on valmista kun rusinat nousevat pintaan!

___


Huomenna ajattelin vielä vapun kunniaksi paistaa sokerimunkkeja. Saa nähdä, minkä asteen palovammat sitä saakaan aikaiseksi !

Kaikesta päätellen alan palata normaaliin vireystilaan, kiitos tsempistä. Tentit (markkinointi ja kansantalous) tänään menivät vähän vasemmalla kädellä ja lukematta, mutta toivottavasti läpi kuitenkin. Kutomuksia valmistuu hitaasti mutta varmasti, enimmäkseen SNY:n hyshysjuttuja. Harmittaa muuten, kun vasta eilen löysin Salaisen Neulontaystävän, ja imoittautuminen oli jo päättynyt.. Toivottavasti ehdin mukaan ensi kerralla!

Nyt pääsykoetekstin pariin, tai haaveet saa haudata lopullisesti ja sekoitella drinkkejä ja leikkiä tarjoilijaa koko loppuelämän.

5 kommenttia:

  1. Kiva kuulla, että puhti on palannut!
    Mietin just mitä tekisin vappuevääksi mökille ja tuon sopan ohjeen taidan varastaa sulta. Sekaan vielä kourallinen kuivattuja suppilovahveroita, sillä eihän mitään ruokaa ihan ohjeen mukaan voi tehdä...niinkuin ei neuleitakaan:-)
    Hyvää Vappua!

    VastaaPoista
  2. Kiitos samoin ! Toivottavasti se aurinko ees pilkahtaa, täällä ainakin alko sataa sopivasti tänä aamuna. Mutta mitä oiskaan vappu ilman vesisadetta :-) Ohjetta saa vapaasti soveltaa. ;) Mullakin oli oikeastaan 100g savuporoa ja 80 g aurajuustoa ja "ihan kelvollista" oli silti.

    VastaaPoista
  3. Oi että tuo keitto kuulostaa aivan täydelliseltä! Tuota on pakko kokeilla joku päivä. :) Sukat myös ihanan väriset.
    ps. Blogissani on sinulle pieni yllätys.. :)

    VastaaPoista
  4. Minunkin blogissani on sinulle jotain :)

    VastaaPoista
  5. Olen tosi otettu tästä, vaikka blogi on lakkoillut ja synkkäillyt pitkin kevättä, niin sitten näin. Kiitos! :)

    VastaaPoista