tiistaina, maaliskuuta 1

Huovutusta kahdeksasta neljään

Värjäyskurssilla värjättiin myös villaa kirjontaa varten. Kirjonnassa tarvetta oli ainakin kahdelle kirjonta-alustalle, ja tänään päästiinkin huovuttamaan.

Suomenlampaanvillaa vuorotellen kerros vihreää ja turkoosia, yhteensä neljä kerrosta. Huopasta aitapistoina.

Tällaiseksi huopui. Huovuttelin nämä alustat kuplamuovin ja bambualustan välissä, allaolevaa norsua ja vihreää kiehkuraista aloitin käsin ja jatkoin pyörittelemällä.

Tämä kuva ei suostunut pysymään bloggerissa oikein päin. Koulukavereiden kanssa spekuloitiin, miksi tein näin lällyn. Syy 1: Vallitseva mielentila. Syy 2: värjäsin huopalevystä vaan pinkkiä ja hieman tummempaa, kanervan väristä. Teeppä niistä jotain ei-lällyä, vedin sitten kunnolla överiksi, joten veikkaan molempien syiden yhteisvaikutusta.

Tämä norsu pääsee käsinkirjontaan ja saa pintaansa aikamoista väritykitystä. Ehkä jo tänä iltana, jos saan pääni ja työpöytäni järjestykseen muilta koulujutuilta.



Tämä pohja päätyy luultavasti konekirjontaan. :) Värjäilin huovat melko kirkkain värein, ja se ehkä hiukan harmitti, kun olisin halunnut nyt vähän harmonisempia tunnelmia noihin kirjontapohjiin. Tuli vähän ala-astemeininkiä :D Saanpahan ainakin kirjavan norsun!

Koulun huovutukset oli nyt tässä, kaikenkaikkiaan. Muita huovutuskertoja ei meillä tule olemaan, harmi sinänsä, mutta voihan tuota itsekseenkin harrastaa. Toisaalta, en erityisemmin ole mikään huopatuotteiden ystävä. :)

4 kommenttia:

  1. tulin heti kärppänä toteamaan sun huovutustyöt täältäkii ((:

    VastaaPoista
  2. Hihii no täällähän niitä on. Vielä vähän köyhän oloisia, mutta eiköhän ne siitä kun niille jotain tekee! :)

    VastaaPoista
  3. Oi miten jännän näköistä, norsu on hienoin! Meillä ei ole vielä koulussa päästy huovuttamaan, ensi jaksossa kudotaan, punotaan ja sidotaan :D

    VastaaPoista
  4. Norsu on jo nyt vähän värikkäämpi! ;) Siitä lisää kunhan se valmistuu. Vau, punonta kuulostaa hauskalta! Meillä on tiedossa ompelua, neulonta jatkuu, kankaanpainantaa ja kirjontaa. Kiva kevät. :)

    VastaaPoista