torstaina, toukokuuta 5

Vois luulla että täällä on laiskoteltu..

Mutta ei tosiaankaan.

Normaaliopiskelija oletettavasti toipuisi näihin aikoihin viikon kestäneen vapun aiheuttamasta krapulasta, mutta tämä kässäläinen oli tunnollisesti töissä ja upouudet haalarit ovat edelleen koekäyttämättä.

Viimeinen kouluviikko on nyt puristettu kasaan, maanantaina on enää yksi palautus. Niitä töitä on tässä sitten riivitty kasaan. Eli blogihiljaisuudelle on mielestäni ollut ihan pätevä syy. :)


Tallinnasta viime syksynä ostetut napit pääsivät tositoimiin.


Ai että miten laadukas kuva. No jokatapauksessa, kyseessä on siis kirjonnan kurssityö. Vasemmanpuoleisessa tyynyssä on (yllätys) koivu, ja oikeanpuoleisessa sanoja, unelmia joita Koemaistajan kanssa kirjoiteltiin joskus ylös. Istuin koululla kirjomassa tänään vaivaiset kuusi tuntia, ja suurin osa oli tehty jo aiemmin. Sietikin saada jo valmista aikaan.


Muikea ilme johtuu koko kevään kestäneen stressikurssin päättymisestä! :D
Tuotesuunnitteluprojekti I, suunnittelusta kaavoihin ja kaavoista valmiiksi tuotteeksi! Oma asukokonaisuuteni oli varsin simppeli, halusin saada lisää ompeluvarmuutta ennenkuin lähden kikkailemaan. Olen ihan tyytyväinen, muutamista virheistä huolimatta. Ja onpahan nyt ensimmäinen paitapusero tehtynä, seuraavaa on helpompi lähteä pakertamaan. :)


Kotkaan lähti synttärilahjaksi tämä pikkuinen pussukka. Vapaata konekirjontaa ja sisällä värjäyksessä itsevärjättyä vihreää kangasta. Vähän meni kuva ryppyyn, mutta mielestäni silti ihan kiva. :)


Pääsiäisen aikaan juhlittiin myös helmikuista kihlautumista. Oli ihanaa nähdä sukulaisia, etenkin kun saatiin (melkein) kaikki kerralla samaan paikkaan. Välillä kun tuntuu olevan hankalaa jo pelkästään mun ja Koemaistajan näkeminenkin! :D Sää suosi ja pystyttiin pitämään ulkojuhlat. Kiitos paljon mukana olleille. :)


Vähän piti jotain koristusta näperrellä kahvipöytään.


Sampo ei paljon juhlavalmisteluista piitannut. Oli vaan onnellinen kun sai pihasiivouksen aikaan olla paljon itsekin ulkona ja pyydystää perhosia valjaiden päässä! :)

__

Pääsiäisen aikaan tein epäonnistuneen värjäyskokeilun, siitä lisää myöhemmin. Ja neulottuja juttuja ei nyt oo, itse asiassa tänään purin neulonnan kurssille tekeillä olleen neulepaidan etukappaleen. Uutta yritystä puikoille (ja neulekoneelle...) :)

3 kommenttia:

  1. heii mun oma on täällä (((:

    VastaaPoista
  2. Kaunista oot taas kerran saanut aikaiseksi! Noi koivu-unelma -tyynyt on kyllä mun lempparit kaikista. :) Ja ihan näyttää kirjoitettu tyyny koivun pinnalta, niinkuin jo sanoinkin, ihanat...
    Tyylikäs on kuvakin, neiti jahdin omistaja ;) he he!

    VastaaPoista