torstaina, tammikuuta 26

Käsitöitä ?!

Viime aikoina tää blogi on ollut kyllä kaikkea muuta kuin käsityöblogi. Toisaalta, alunperinkin ajattelin että tässä blogissa saa olla muutakin. Käsitöiden osuus on vaan jäänyt viime aikoina ihan häviävän pieneksi. On täällä koko ajan jotain tekeillä, mitään ei vain oikein valmistu ja jos valmistuu ne on pieni osa isompaa kokonaisuutta. Kuten 1 essu, vielä 30 olisi valmistumassa, ja koska ne on varustettu firman logolla en viitsi niitä tänne bloggailla. Ainakaan vielä, saa nähdä. :)

Mulla ei ollut mitään kivaa ovikranssia, ja pitkään hauduttelin ideaa tollaisesta huopapallokranssista. Ennen tätä projektia en osannut huovuttaa kunnollista palloa mutta nyt on sitten harjoiteltu ihan kunnolla. Virkkasin taustakehikoksi metallilangasta renkulan jonka vielä liimasin pahviin kun ei se meinannut pysyä suorana. Kuumaliimasin pallot taustaan, ja ripottelin mukaan lepän "kukintoja" ja kiedoin vähän hamppunarua ympärille.

Oon kyllä ihan tyytyväinen, ei tuu ihan heti vastaan samanlaista ellei naapurin mummo keksi alkaa matkimaan.

Kukkahommille mietin vähän oman blogin perustamista. En oo tätä ideaa vielä hirveän pitkälle kehitellyt mutta eiköhän se tässä myös ala saamaan omaa muotoa. Kurssiinkin on aikaa vielä muutama kuukausi niin ehtiihän tässä.

1 kommentti:

  1. tulipas suloinen kranssi! Itselläkin välillä kauheita "tuotoskausia" mutta sitten välillä ei pitkään aikaan valmistu mitään. Mutta eipäs kannata turhista stressata, kyllä sitä ehtii :)

    VastaaPoista