tiistaina, toukokuuta 17

"KESÄLOMA" !

Viikko sitten tiistaina alkoi kesäloma, huolimatta yhdestä rästissä olevasta kurssista. Tottakai olin siis tiistaina koululla aamulla kahdeksalta käyttämässä kurssilta ylijäänyttä painopastaa... Painoin muutaman kukkasen, ja "maalasin" palan kangasta. Ehkä se nähdään vielä jossain muodossa tässä blogissa, kukkaset ovat jo päätymässä ihan valmiiksi tuotteeksi asti.


Kukkasia tuli oranssinkirjavia ja punakirjavia! Hilpeintähän tässä on se että "minähän en kankaanpainannasta edes tykkää."

Saimme kihlalahjaksi kauniita, toivottuja maljakkoja, joten nyt on hyvä syy ostaa kukkia kotiin!

Piipahdimme ihanan Kotkan tytön kanssa päiväreissulla Tallinnassa, ja ennakkoon toivoin löytäväni kesäkengät. Pienellä kiilakorolla varustetut mustat popot sitten lähtivätkin matkaan! :)

Oma matkabudjettini petti ensimmäisessä ostospaikassa, Karnaluksissa. :D Mukaan lähti kirjontalankoja, joiden saamista kyllä odotinkin monta viikkoa. Lisäksi lankaa pienen pojan neulehuppariin, perhosia haalareihin ommeltavaksi, uusi valovirkkuukoukku ja piilovetskari. Sekä sormustin, jotta onnistuu kirjonta jatkossakin! Olen nimittäin joutunut kyseistä innostusta vähän rajoittamaan melkein haljenneen keskisormen vuoksi. Ennen nauroin sormustimille, en enää... :)

Muutenhan se alkanut kesäloma on pitänyt sisällään lähinnä töitä ja piipahdimpa Pohjanmaallakin, jonne palaan jälleen viikonloppuna. Koemaistaja lupasi viedä mut kalaan!

---

Tervehdys myös blogin uusille lukijoille! :)

maanantaina, toukokuuta 9

Pieniä vinkkejä portfolion tekoon

1. Toivo suurta ihmettä viime hetkeen saakka.

2. Jos ihmettä ei ole tapahtunut, on todennäköisesti viimeinen ilta ja olet pulassa. Noudata ohjeita.
a. Hengitä syvään. Vaikka facebookissa. Vertaistuki on tärkeää.
b. Huomaat että 4 hamstrausreissua tiimariin ei riitäkkään, ja kartongit tulevat loppumaan kesken. No, nipistetään sisällöstä. 3 purkkia liimaa ainakin riittää.
c. Tarkista lähikaupan aukioloajat, ja kipaise hakemaan lisää liimaa. Osta samalla jäätelöä, sipsejä, limsaa yms hyvää joiden avulla jaksat läpi pitkän yön.
d. Syö herkut, facebookin avulla.

e. Kun viimein saat aikaiseksi alkaa kokoamaan portfoliota, muista ettet tee mitään helpon kautta. (Kuvassa esimerkki; mallitilkku langan yleisilmeestähän on näppärää tehdä kutomalla mininäyte neulan ja pahvin avulla.)
f. Kun tuherrat itkua, soita pari puhelua jotka helpottavat oloa. Raportin tekoa ne eivät kyllä edistä.
g. Kello on varmaan jo aika paljon ja oletettavasti portfolio vasta puolessa välissä. Jatka työskentelyä.

h. Kun meinaat nukahtaa puolivalmiin portfolion päälle, voit siirtyä yöunille. Aseta herätys tunnin päähän.
i. Kursi aamulla paniikissa portfolio kasaan ja toivo että opettaja ei huomaa sieltä puuttuvia reflektioita. Joskus niinkin käy!

___

Portfolio ei aivan tuolla kaavalla valmistunut tällä kertaa, mutta tuo on se yleisin. Aloitin hyvissä ajoin, tulostelin kuvia portfoliota varten ensimmäisen kerran jo puolitoista kuukautta sitten. Perjantaiaamunakin olin vielä tyytyväinen kun aloitin heti aamusta leikkaamaan tilkkuja ja näytteitä ja kokoamaan portfoliota. No, sitten tuli viikonloppu ja pari työvuoroa ja siinähän se sitten oli. Liima loppui, kartongit loppui, ja jouduin vähän soveltamaan. Opettajat ilmoittivat että huomisaamuun mennessä jos palauttaa, ehtii ensimmäiseen palautukseen vaikka deadline olikin tänään.
Ja ehtihän se ! Vain yksi kurssi on rästissä! Ekan vuoden opetukset on ohi!!

perjantaina, toukokuuta 6

Päivän ohjelma



Noista tulee portfolio. Neljä kurssia, rutosti tilkkuja. Ei muutakuin töihin, maanantaina palautus. Tilkkujen lisäksi n. 1000 tekstiä.

Kun tämä on valmis, hymy on vielä maireampi kuin edellisen postauksen asukuvassa!

torstaina, toukokuuta 5

Vois luulla että täällä on laiskoteltu..

Mutta ei tosiaankaan.

Normaaliopiskelija oletettavasti toipuisi näihin aikoihin viikon kestäneen vapun aiheuttamasta krapulasta, mutta tämä kässäläinen oli tunnollisesti töissä ja upouudet haalarit ovat edelleen koekäyttämättä.

Viimeinen kouluviikko on nyt puristettu kasaan, maanantaina on enää yksi palautus. Niitä töitä on tässä sitten riivitty kasaan. Eli blogihiljaisuudelle on mielestäni ollut ihan pätevä syy. :)


Tallinnasta viime syksynä ostetut napit pääsivät tositoimiin.


Ai että miten laadukas kuva. No jokatapauksessa, kyseessä on siis kirjonnan kurssityö. Vasemmanpuoleisessa tyynyssä on (yllätys) koivu, ja oikeanpuoleisessa sanoja, unelmia joita Koemaistajan kanssa kirjoiteltiin joskus ylös. Istuin koululla kirjomassa tänään vaivaiset kuusi tuntia, ja suurin osa oli tehty jo aiemmin. Sietikin saada jo valmista aikaan.


Muikea ilme johtuu koko kevään kestäneen stressikurssin päättymisestä! :D
Tuotesuunnitteluprojekti I, suunnittelusta kaavoihin ja kaavoista valmiiksi tuotteeksi! Oma asukokonaisuuteni oli varsin simppeli, halusin saada lisää ompeluvarmuutta ennenkuin lähden kikkailemaan. Olen ihan tyytyväinen, muutamista virheistä huolimatta. Ja onpahan nyt ensimmäinen paitapusero tehtynä, seuraavaa on helpompi lähteä pakertamaan. :)


Kotkaan lähti synttärilahjaksi tämä pikkuinen pussukka. Vapaata konekirjontaa ja sisällä värjäyksessä itsevärjättyä vihreää kangasta. Vähän meni kuva ryppyyn, mutta mielestäni silti ihan kiva. :)


Pääsiäisen aikaan juhlittiin myös helmikuista kihlautumista. Oli ihanaa nähdä sukulaisia, etenkin kun saatiin (melkein) kaikki kerralla samaan paikkaan. Välillä kun tuntuu olevan hankalaa jo pelkästään mun ja Koemaistajan näkeminenkin! :D Sää suosi ja pystyttiin pitämään ulkojuhlat. Kiitos paljon mukana olleille. :)


Vähän piti jotain koristusta näperrellä kahvipöytään.


Sampo ei paljon juhlavalmisteluista piitannut. Oli vaan onnellinen kun sai pihasiivouksen aikaan olla paljon itsekin ulkona ja pyydystää perhosia valjaiden päässä! :)

__

Pääsiäisen aikaan tein epäonnistuneen värjäyskokeilun, siitä lisää myöhemmin. Ja neulottuja juttuja ei nyt oo, itse asiassa tänään purin neulonnan kurssille tekeillä olleen neulepaidan etukappaleen. Uutta yritystä puikoille (ja neulekoneelle...) :)