keskiviikkona, huhtikuuta 28
Kalpene strömsö !
Päätin olla luhistumatta flunssan alle, ja otin avuksi väriterapian. Raitasukat on valmiit, niistä ei nyt parempaa kuvaa koska kukapa tavissukista niin kovasti olisi kiinnostunut. Mutta kolmea eriväristä raitaa, nuo raidat kertovat keväästä.
Koemaistajalta saadut (otetut) minisitruspuun (onko tällä oikeaa nimeä? Hedelmät olivat mandariiniä pienempiä, appelsiinin värisiä ja tuoksuisia) siemenet itävät. Tällä hetkellä 10 pientä tainta on jo sinnikkäästi puskenut mullasta läpi. Suurin noista, kuvassakin näkyy, oli lähtenyt kasvamaan hedelmän sisältä sen ollessa vielä puussa kiinni.. Kivoja kasveja. :)
Tälle ne Strömsössä ainakin on kateellisia. Tein maailman parasta savuporo-aurajuustokeittoa ja sen kaveriksi sämpylöitä. Mmm. Keiton ohje on saatu koulusta (jälleen yksi syy miksi tämä koulu ei ole tähän mennessä mennyt ainakaan hukkaan) ja sämpylät vähän hatusta.
___
SAVUPORO-AURAJUUSTOKEITTO
150 g savuporoa
60 g aurajuustoa
1 sipuli
7 dl vettä
4 dl ruokakermaa
1 tl kasvisliemijauhetta
mustapippuria
suurustetta esim. maizenaa
öljyä
1. Kuutioi savuporo ja sipuli, freesaa kevyesti pannulla ja siirrä sen jälkeen kattilaan
2. Lisää vesi, murustettu aurajuusto ja mausteet, kiehauta
3. Suurusta tarvittaessa (laitoin 3 rkl maizenaa, tuli ihan sopivan sakeaa)
4. Lisää kerma, tarkista maku
Suolaa ei tarvi lisätä erikseen koska ainekset itsessään ovat jo suolaisia.
SÄMPYLÄT
½ l kädenlämpöistä vettä
50 g hiivaa
3 tl hunajaa
ropaus suolaa
jauhoja niin että tuntuu hyvältä
öljyä n. 2/3 dl
Liuota hiiva veteen, lisää suola ja hunaja, lisää jauhot vähitellen, ja öljy loppuvaiheessa, alusta taikina hyvin ja anna kohota. Pyörittele kohonneesta taikinasta pienen omenan kokoisia sämpylöitä (tai mistä sitten pidätkään!) uunipellille, kohota taas liinan alla, sutaise vähän vettä pinnalle, ja paista 225 astetta, n. 15 min.
Ja tämä !! Se maistuu jo simalle, tuoksuu simalle ja näyttää simalta!!! Ehkä tästä innosta on havaittavissa, että kerta oli minulle ensimmäinen. Maanantaina tein siman sankoon, ja tänään simasta pitävä veljeni pullotti sen jääkaappiin, olettaa varmaan saavansa siitä jonkinlaista palkkiota. Nyt vain odotellaan, milloin pintaan nousseet rusinat kertovat siman olevan valmista. Ohjetta talteen, ensi vuodeksi!
___
SIMA
6 l vettä
2 isoa sitruunaa
vajaa 4 dl fariinisokeria
vajaa 4 dl tavallista sokeria
vajaa teelusikallinen hiivaa
rusinoita
Kiehauta puolet vedestä ja kaada sokerien päälle. Lisää joukkoon loput vedestä kylmänä. Ota kädenlämpöisestä vedestä tilkka sivuun, liuota siihen hiiva ja sekoita joukkoon. Pese sitruunat hyvin, siivuta ja lisää ämpäriin. 1-2 päivää huoneenlämmössä kannen alla, jonka jälkeen pullotetaan jääkaappiin, laita mukaan myös muutama rusina ja vähän sokeria. Sima on valmista kun rusinat nousevat pintaan!
___
Huomenna ajattelin vielä vapun kunniaksi paistaa sokerimunkkeja. Saa nähdä, minkä asteen palovammat sitä saakaan aikaiseksi !
Kaikesta päätellen alan palata normaaliin vireystilaan, kiitos tsempistä. Tentit (markkinointi ja kansantalous) tänään menivät vähän vasemmalla kädellä ja lukematta, mutta toivottavasti läpi kuitenkin. Kutomuksia valmistuu hitaasti mutta varmasti, enimmäkseen SNY:n hyshysjuttuja. Harmittaa muuten, kun vasta eilen löysin Salaisen Neulontaystävän, ja imoittautuminen oli jo päättynyt.. Toivottavasti ehdin mukaan ensi kerralla!
Nyt pääsykoetekstin pariin, tai haaveet saa haudata lopullisesti ja sekoitella drinkkejä ja leikkiä tarjoilijaa koko loppuelämän.
maanantaina, huhtikuuta 26
SNY kolahti postilaatikkoon...
Reissupäivän (kävin valvojana tanssityttöjen mukana Porin PowerMoverissa) on kiva tulla kotiin ja huomata että posti odottaa minua. SNY oli valinnut pakettiini kaksi kerää sinistä Drops Delightia, kaksi itsetehtyä kukkaa, karkkeja ja Dropsin lehden. Kiitos! :)
Tunnelmat päivän jälkeen on väsyneet, ja päänsärkyiset. Tyttöjen lakkapullo oli suihkuttanut sisältönsä laukkuuni, jota jouduin kuitenkin koko päivän kanniskelemaan ja nyt on vähän sumuiset fiilikset, yhhyh. Laukku menee pesuun, samaten kuin kukkaro ja penaali jotka sielä sosällä olivat.
Sampo näyttää millaiset fiilikset täällä muutenkin on. Koulukirjoja käytetään lähinnä silloin kun niiden päällä nukutaan päikkäreitä, ja takaraivossa jyskyttää koko ajan että pääsykokeisiin on aikaa kaksi viikkoa! Jospa saan sillä verukkeella anteeksi blogihiljaisuuteni, kyllä minä täältä vielä herään bloggailuun! Olen vain miettinyt, miksi koko kevään on ensin hiljaista, töitä ei ole ja koulussa on helppoa, sitten yhtäkkiä muutaman viikon sisään tulee työvuoroja kahdesta, väliin kolmestakin eri työstä, koulussa on pelkkiä tenttejä ja pääsykokeisiin pitäisi silti ehtiä lukemaan. En voi kyllä sanoa käyttäväni kaikkia vapaahetkiä nenä kirjassa, eilen vain olin ja nautin olostani mato-ongella ja grillaillessa. Tällä viikolla on enemmän virtaa!
lauantaina, huhtikuuta 17
Leeeeet's zumba!
Kuva täältä.
Koko syksyn ja talven oon miettiny että pitäis kyllä kokeilla zumbaamista. Tutut hehkutti sen hauskuutta ja liikunnan todellista iloa, mutta en vain saanut aikaiseksi. Nyt tänään järjestettiin zumbatempaus, jonka tuotto meni tuttavan luokan leirikoulukassaan, ei voinut enää olla menemättä.
Se oli ihanaa !!
Miksi ette ole minua aiemmin pakottaneet mukaan? Aamulla olin pelkkä hapan sitruuna, vihasin herätyskelloa joka ei tajunnut olla herättämättä, naakkoja jotka ilmeisesti olivat asuntonäytössä savupiipussamme, ja jopa Koemaistajaa joka ei ole tehnyt mitään ansaitakseen sitä. Zumban jälkeen se hapannaama katosi ja tilalle tuli herkästi hymyilevä tyttö!
Jottei mene pelkäksi zumbahehkutukseksi (neulekuviahan ei ole, koska en ole ehtinyt mitään tehdä), päivitellään vähän kuulumisia. Kouluhaut on nyt tehty ja pääsääntöisesti Helsinki suuntana.. Pitäisi vaan lukea vielä paljon enemmän. Sen sijaan istun bloggaamassa, tikutan kevätvillasukkia hidasta tahtia ja keikutan pyllyä zumbassa. :) Lisäksi töitäkin on tarjolla, vieläpä opettajansijaisuuksia, eikä normaalia kassatyötä vaikka on sitäkin muutama vuoro tiedossa.
Jospa ensi viikon aikana saisin jotain neulejuttuja kuvatuksi, ja tehtyä ylipäätään. Edes ne villasukat. :)
Se oli ihanaa !!
Miksi ette ole minua aiemmin pakottaneet mukaan? Aamulla olin pelkkä hapan sitruuna, vihasin herätyskelloa joka ei tajunnut olla herättämättä, naakkoja jotka ilmeisesti olivat asuntonäytössä savupiipussamme, ja jopa Koemaistajaa joka ei ole tehnyt mitään ansaitakseen sitä. Zumban jälkeen se hapannaama katosi ja tilalle tuli herkästi hymyilevä tyttö!
Jottei mene pelkäksi zumbahehkutukseksi (neulekuviahan ei ole, koska en ole ehtinyt mitään tehdä), päivitellään vähän kuulumisia. Kouluhaut on nyt tehty ja pääsääntöisesti Helsinki suuntana.. Pitäisi vaan lukea vielä paljon enemmän. Sen sijaan istun bloggaamassa, tikutan kevätvillasukkia hidasta tahtia ja keikutan pyllyä zumbassa. :) Lisäksi töitäkin on tarjolla, vieläpä opettajansijaisuuksia, eikä normaalia kassatyötä vaikka on sitäkin muutama vuoro tiedossa.
Jospa ensi viikon aikana saisin jotain neulejuttuja kuvatuksi, ja tehtyä ylipäätään. Edes ne villasukat. :)
tiistaina, huhtikuuta 13
"otsikko"
Ala-asteen äidinkielen kirjoitelmista unohtui aina otsikko. Tilalla oli yleensä vain viiva tai suttu, muistuttamassa että hei, otsikkoa ei vielä ole. Yleensä jätin otsikon aina viimeisenä keksittäväksi, ja koska en jaksanut kirjoitelmaa enää tarkistaa, se usein jäi. Siitä siis otsikko. :D
Mulla on purkkipuutarha tossa ikkunan edessä, Sampolla on vaikeuksia saada takapuoltaan tällättyä sinne väliin jotta voisi katsella ulos. Kasvamassa on sitruunan ja koristesitruksen siemeniä, koristesitruunan siemenet otin Koemaistajan lahjaksi saamasta puusta. Puu oli tehnyt hedelmiä, ja hedelmän siemenet olivat alkaneet itää hedelmän sisällä sen ollessa vielä kiinni puussa... ?! Täytyy vain toivoa että ne eivät nyt moiti uutta kasvuympäristöään.
Perussukkaa, pikkusiskolle. Olen miettinyt syytä siihen miksi niin usein valmistuu "vaan" sukkia, ja tulin siihen tulokseen että koulussa, leffaa katsoessa, jne sukat ovat ehkä paras aivoton neule mitä on. Huivien käyttäjiä ei lähipiirissäni paljon ole. Olisi kiva tehdä ja opetella vaikeampia juttuja, mutta yleensä on vaan kiva tarttua johonkin täysin ajattelua vaatimattomaan, ja mallailla raitoja.
... Niinkuin näissä. Saan pirteät kevätsukat itselleni! Sitä paitsi, sukille löytyy aina käyttäjiä. Ja mielestäni sukkia voi tehdä milloin vaan, itse ainakin käytän niitä ympäri vuoden.
Tänään ajattelin hankkia itselleni myös muuta. Ensin hetken aikaa sivistystä, sitten kenkäkaupoille! Myös jonkinnäköinen matkakassi/putkilokassi/tmv olisi mukava, että voisin esim viikonloppureissulle lähteä yhden laukun kanssa, joka ei kuitenkaan ole matkalaukku. Olen kuuluisa tuhansista pusseista, kun jonnekin lähden.. :D
Ihanaa herätä aikaisin, Koemaistajan kanssa samalla kellonpirinällä. Tuntee saavansa jotain aikaiseksi!
Sampolla on uusi lempparipaikka. Se tykkää kuunnella tuolta lintujen ja autojen ja muun ulkoilmaelämisen ääniä, kai se tuntee olevansa lähempänä luontoa noin. Lopuksi vielä päivän Sampo, itse olen täällä repeillyt kuvalle jo hetkisen.
Riehakasta tiistaita!
tiistaina, huhtikuuta 6
Tomaattileipää tiistaina
Tomaattinen tuoksu on vallannut koko talon. Päähänpistosta piti lähtea hakemaan aurinkokuivattuja tomaatteja, ja tehdä leipää Reseptivihon ohjeella. Tuli ihan hyvää, tosin unohdin toisen pellillisen uuniin ihan vähän liian pitkäksi aikaa, sisus on kyllä todella mehevä mutta sen kuoren murtamiseen saa käyttää voimaa. Tomaattia ois voinut myös olla vähemmän, ohjeessahan on "200g tölkki", ostin 330 g tölkin, josta tomaattia 200 g. Loogista?
Orkidea jaksaa sinnitellä. Olen siitä kyllä valtavan iloinen, että se on taas puskenut uuden lehden, raatelevasta kissasta ja hajamielisestä omistajasta huolimatta. Olen sitä muutaman kerran ehtinyt tänä keväänä jo helliä Substralin orkidearavinteella, ja uusia ilmajuuria on tullut jo usean kuukauden ajan. Tulisi vain se kukkavarsi!!
Täytyy ihailla orkidean kasvuintoa, itseltä tuntuu olevan virta vähissä. Ja tuntuu että se kaikki vähäkin tulee kanavoitua ihan väärin.. Haluaisin lukea pääsykokeisiin, päätin lähteä yrittämään Helsingin yliopistoon käsityönopettajaksi opiskelemaan. Mutta käyn kuitenkin koulussa, mikä tuntuu turhalta sillä ala ei kiinnosta, vaikka opinnoissa varmasti paljon yleishyödyllistä asiaa onkin. Kuitenkin tuntuu tyhmältä käydä koulussa kun sen ajan haluaisi lukea. Koulun jälkeen on kuitenkin jotenkin väsynyt, ja silmät lupsuu vaan kiinni jos alkaa lukea. Sitten nukutaan päikkärit jotka helposti venähtää...
Neulejuttujen kanssa on vähän samaan aiheeseen liittyvä oravanpyörä. Nimittäin neulomisesta tulee huono omatunto, tyyliin jos en jaksa lukea en kyllä saa jaksaa neuloakaan. Niinpä en sitten ole neulonut. Keskeneräisiä projekteja on kahden käden sormilla laskettavaksi, jospa sitä viikonlopun lapsenvahtikeikalla saisi jotain aikaan. Toivon ainakin.
Muuten mieli on pirteä ja oon tosi iloinen että motivaatiota lukemiseen löytyy. Ja piristäähän tätä kevättä monet muutkin asiat, kuten uusi työkuvio, tosin en tiedä jäikö se nyt muutamaan vuoroon. Mutta opinpa uutta! SNYkin taitaa olla jossain olemassa? :) Kevät tulee pikkuhiljaa, on mukava kirjoitella kirjeitä, pyöräillä, ja välillä vaan möllöttää Koemaistajan kainalossa.
Ai niin muuten, arvatkaapa vaan. Kone lähtee uudelleen huoltoon! Periaatteessa toimii, mutta en halua tehdä jokaisen avaamisen yhteydessä kiintolevyn yhtenäisyystarkistusta, sulkea 18 wordpadia jossa on jotain koodikieltä ja saan selvää vain tekstin "cannot open" ja klikkailla työpöydän kuvakkeita niistä mitään kuitenkaan tapahtumatta. Rakastan tekniikkaa!
maanantaina, huhtikuuta 5
torstaina, huhtikuuta 1
back to basics
Reissaaja on kotona taas! Kävi missälie huollossa. Pidin sille hyvin napakan puhuttelun, miten tässä huushollissa käyttäydytään; näytetään ne kuvat mitkä minä haluan, muistetaan asiat niin ettei joka käynnistyksen jälkeen tarvitse aloittaa koulutusta alusta, ja kielenkäyttöä tarkkaillaan erityisesti, esimerkiksi "käyttöjärjestelmää ei löydy" on täysin pannassa. Sen jälkeen etsitään uusi koti, ja minulle on aivan sama onko hyvä koti vai ei.
Tässä viimein tämä SNY, ihana, aurinkoinen SNY. Pakettikin oli kuin minulle tehty.
Sisältönä oli siis (kertauksen vuoksi kerron, jos joku ei halua kuvasta katsoa:D) kortti, keltaista Schoppenwollen lankaa, kaksi huopuvaa Katiaa, auringonkukan siemeniä ja teetä, nam. Siemeniä en ole ehtinyt vielä laittaa itämään mutta ehkä tässä pääsiäisloman aikana. Oli kyllä kiva paketti, ja ihan positiivista oli ettei siellä ollut mitään makeita herkkuja. Vain mielelle, käsille ja silmille!
Mulla on ollut hyvä postipäivä. Tänään minua muistettiin Suurella Käsityöllä, Hobby Hallin kuvastolla, Trendin tilaajalahjalla (siis lehdestä jota ei enää tule..), ja verottajakin lähetti mukavia kirjeitä. Eilen ja toissapäivänä sain kirjeitä tytöiltä eripuolilta Suomea, ihanaa <3 ! Kirjeitä lukiessa, ja muutenkin on tullut mietittyä että onpa omituista miten moni tätä lukee muttei sano paikallaolostaan mitään. Kommentoikaa naiset! ;) Tuota ihanaa piskuista suoristusrautaa täytyy vielä tänään vähän kokeilla, vaikka kello menee jo puoltayötä. Ihan vaan testaan. Vähän vaan.
Sain tänään myös pienen pussillisen aarteita, enkä oikeastaan ole ehtinyt siihen vielä tutustua, sen verran katselin että Teddyä näkyy olevan. Ohuita virkkauslankoja oli paljon, ne luovutan eteenpäin tai laitan hyvään talteen odottamaan mahdollisesti joskus iskevää pitsinvirkkausinnostusta. Sitä saa varmaan odotella. :)
Sampo halusi toimia kuvausassistenttina, mutta oon kyllä sitä mieltä, että koulutusta tarttis vielä, ennenkuin palkkaan innokkaan harjoittelijan.
Tässä se nyt on, baktushan siitä tuli. En kattellut ohjetta mistään, enkä koskaan ole baktusta ohjeesta tehnyt, mutta pieni kutina oli tehdessä että taitaa olla ihan oikea baktus tämä. Lankana Novitan Rose Mohair, enkä jälleen tiedä minne on matkalla. Ehkä käytän itse tai annan Sampon kynsittäväksi. Langat se voisi päätellä puolestani, olisin tyytyväinen.
Nämä sukat löysivät jo kodin. Lankana seiskaveikkaa varastojen kätköistä, ja 3,5 bambut. Mariannesukiksi ne ristittiin. :) Varastojentyhjennysprojekti on alkanut mielestäni hyvin (jos ei nyt lasketa tuota nöttöskasaa minkä tänään itselleni haalin.......) enkä ole ostanut lankaa moneen viikkoon! Vaan ihan oikeasti käyttänyt noita jo olemassa olevia. Outoa. Nyt on kuulemma kaikenlaista tautia liikkeellä. :) Autan iloisesti myös äitin lankavarastojen (jotka eivät häävit ole) tyhjentämistä, ja nyt on puikoilla huopatossut, joista tulee ihan mansikkajogurttitikkarin väriset!
Paransin elämäni laatua tänään kuluttamalla Anttilassa joululahjaksi saamani lahjakortin, ja kannoin kotiini Philipsin tehosekoittimen. Tykkään! Testattiin jo mustikoilla ja jätskillä. Huomenna aamupalaksi päätyy banaania, mansikkaa ja partaukkojogurttia. Kauan koneesta haaveilin, ja nyt oon kyllä tyytyväinen. Täytyy vaan muistaa käyttää sitä! ;)
Pääsykokeisiin luku on alkanut minulle yllättävänkin hyvällä tahdolla ja tahdilla. Pitäisi vaan löytää aikaa taas lukemiseen, tänäänkin on viipotettu sinne sun tänne. Nykyinen koulu turhauttaa, mutta sielläkin täytyy istua sillä jos en ensi syksyksi uutta opiskelupaikkaa satukaan saamaan, on tuo parempi kuin ei mitään. Aika vähän, mutta silti... :D
Tämän megapostauksen myötä hyvää pääsiäistä kaikille. :) Palailen normaaliin (??) bloggaustahtiin tässä taas, kunhan saan puikoilta jotain valmiiksi ja jotain mullistavaa tapahtuu. :)
Tunnisteet:
asiatonta,
elämää,
huivit,
kissat,
langat,
postimyynti,
SNY,
villasukat
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)