keskiviikkona, lokakuuta 20

Karkaileva lankamopo

Kävin viikonloppuna vanhempien ja sisarusten kanssa Tallinnassa. Oli mukavaa viettää laatuaikaa perheen kesken, veljilläkin oli selvästi ollut ikävä minua kun piti niin kiusata ja nahistella. :) Syötiin hyvin, vähän shoppailtiin ja vääntäydyin jopa aamu-uinnille vielä maanantai-aamuna! Kummallisen piristävä miniloma siis. :)

Siskon kanssa otettiin suunnaksi maanantaina Karnaluks... Ja siellähän se langanostolakko viimein sortui. Voin kyllä puolustautua, että minusta ulkomailta ostetut langat ovat eri asia.. Tiedän, todella ontuva selitys!

Joka tapauksessa, otin Karnaluksissa muutaman tällaisen lankarullakuvan, ennenkuin menetin lankamopon hallinnan. Omista Karnaluksin-ostoksista ei ole kuvaa vielä, kun ovat levällään tässä pienessä kämpässä, mutta laitan myöhemmin.

Karnaluksissa kyllä kannattaa käydä. Ja ehdottomasti menen sinne kyllä vielä uudelleen, kunhan tiedän mitä tarvitsen enkä vain hortoile päättömästi ja lapa koriini kaikkea mahdollista. Matkaa ei ole pitkälti, Stockmannista eteenpäin jokunen kortteli poispäin keskustasta, ja me mentiin ihan kävellen etsimään kyseinen kauppa, ja seuraavana päivänä sitten taksilla kun oli vähän aika kortilla. Taksi maksoi Olümpia-hotellilta 65 kruunua. Aikaa ostosreissulle kannattaa varata, varsinkin jos menee ensimmäistä kertaa. Hyllyjen määrä saa pyörimään päämäärättömästi, lankojen lisäksi löytyy esimerkiksi nappeja, nauhoja, helmiä ja helmiaskartelutarvikkeita, ristipistotöitä, ompelutarvikkeita, ja joitain kankaitakin.

Maksuvälineenä olisi nyt käynyt ilmeisesti eurotkin, ja kuten monissa blogeissa aiemminkin on kerrottu, kassan toiminta on uskomattoman hidasta. (Samalla tavalla toimii Helsingin tekstiilityökeskus, jossa kassalla nimen perusteella etsitään tuote, ja loppujenlopuksi printataan pitkä kuitti A4-kokoiselle paperille.) Jos on ruuhkaa, tilanne on todella miellyttävä. Ja siinä jonossa ehtii hyvin tuskastella, mitä kaikkea tulikaan ostettua...

Siskon ostokset. Arvaako joku mitkä ovat lempivärit? ;) Sisko täytti siis 12 elokuussa, ja hyvin on tullut vanhempaan siskoonsa tässä näpertelyinnossaan, vaikka vielä piti ehkä vähän auttaa. "Etkös sä tykkää näistäkin..." ja "voi nämä teet ainakin ennen joulua!" Koppa oli ensin tyhjä ja ilme vähän sellainen, että mä en osta mitään, mutta otettuani shoppailuassistentin roolin (eikö sellaisiakin jossain päin maailmaa ole? Personal shoppereita?) kori alkoi täyttyä. Mukaan lähti lankaa huiviin ja lapasiin, puikot, helmiä, siimaa ja korulukkoja, ja ristipistopaketti.

Saatoin ehkä isälle väittää, että siskon mopo karkasi pahemmin kuin minun. Saatoin ehkä antaa vähän kaasua. :)

Tällaisen ristipiston sisko löysi. Valtavan suloinen! Alkoi ehkä vähän kaduttaa etten ostanut itsekin tuollaista.

Nämä langat on ostettu läheltä vanhankaupungin portteja, kukkamyyjiä vastapäätä. 100 % villaa, 100 g ja 3 € / vyyhti!

Nämä ihanuudet taas löytyivät Sadamarketin 2. kerroksesta. Pienemmässä vyyhdissä on 170 g ja suuremman kokoa en muista, koska se lähti jo kotikonnuille mummin tuliaisiksi. Haen itselleni kuitenkin uuden perjantaina! Varasin Koemaistajalle ja minulle lyhyen päiväristeilyn, jonka aikana ehtii hyvin käydä syömässä Vanhassa Kaupungissa. (Suosittelen Peppersackia!) Siinä takaisintulomatkallahan on sopivasti tuo Sadamarket, ja nämä vyyhdit olivat myös edullisia, yli kymmenen euron vyyhtiä en löytänyt, ja värejä oli muitakin kuin nämä violetin sävyt.

Viking Linella on muuten käytössä bonuskorttisysteemi, eli kun ostaa myymälästä tietyllä summalla, saa ilmaisristeilyyn oikeuttavan lipukkeen, jolloin maksetaan vain muutaman euron matkustajamaksu. Eli ostokset kannattaa keskittää yhteen ostoskertaan. Onnekseni viikonlopun retkellä oli mukana 6 ihmistä, ja ostoksia kertyi myös laivasta, eli nyt pääsen vaikka marraskuussa Karnaluksin-retkelle. :) Jos innokkaita löytyy, sinnehän voisi mennä vaikka porukalla?!

Vanhankaupunginporteilta sain kotiini myös muutaman ruusun, ja nyt ne kolme koristavat ruokapöytääni. Alan kyllä ostamaan kukkia kotiin useammin! Näiden ruusujen hintahan on Virossa siinä 1-2 euroa, eli ei nyt ihan valtavasti kirpaise, Suomen hintoihin verrattuna...

Sukkasatoon menivät vielä nämä leposukat, ja on jo postitettu uudelle omistajalleen. :)

keskiviikkona, lokakuuta 13

Illan ohjelmassa 1,5 kg matonkudetta

Postaustauko on taas venähtänyt, senpä vuoksi tulee taas megapostaus. Pitäisi kyllä postata useammin, jotta jaksaisitte lukea loppuun. Aikaa vaan menee paljon kouluun ja töihin, muuta en oikein teekään. Vähän murhettakin on perhepiirissä ollut, jonka vuoksi viime viikonlopun suunnitelmat menivät uusiksi, ja Koemaistaja ei päässytkään Helsinkiin. Nyt kuitenkin tuo murhe alkaa jo väistyä, ja toivotaan ettei vakavista sairauksista tarvitse enää huolehtia.

Viime viikonloppuna tein pikavisiitin kotiin, ja yllätin kaikki. Paitsi Koemaistajan, joka yllättikin minut, ja oli Tampereelta eteenpäin samassa junassa! Lupasi muka hakea mut asemalta, mutta pistikin kävelemään kanssaan kotiin. Kantoi sentään laukun. :) Kivoja ylläreitä! Ja jännää miten yhden päivän visiittikin voi vaikuttaa niin paljon, isä vei perheen syömään ja kissa roikkui puun oksalta valjaissa, reppana. Mitäs kiipesi niin korkealle.

Riittää taas muisteltavaa. :)


Viime perjantaina löysin itseni hulluilta päiviltä. Kamalaa, töniviä ihmisiä hamstrasi tavaraa mielipuolten tavoin, ja vaikka itsekin vannotin etten ostaisi mitään, pientä ostettavaa kertyi niin että kori oli otettava. Muliinilankoja 50 vyyhtiä, 12,50 e ! Noita tarvii koulussa eli hyvä ostos. Kuvista puuttuu 2 maustepurkkia, 2 € ja piilovetoketju koulutyötä varten. Sublimen angora-merinolankaa, josta on jo puikoilla leposukat tälle ihmiselle, joka nyt niitä tarvii. Sukkalankaahan tuo ei varsinaisesti ole, mutta neulon mukaan myös Merisockia jota ostin aiemmin messuilta. Ja näillä ei huidella pitkin kyliä, vaan otetaan rauhallisesti.

Tämä on ensikosketukseni tuohon lankaan, ja täytyy sanoa että en kyllä haluaisi sitä kasvojeni lähelle neuleisiin. Pölinä on valtava! Joka paikka on täynnä marjapuuronpunaista haituvaa, ja neulomisen jälkeen niistän angoraa.


Jotain valmista sentään. Pintaneulesukat Jannesta, tykkään tosi paljon näistä uusista väreistä, ja Janne on edelleenkin mukavaa neuloa. Koemaistajakin tykkää langasta, nimen perusteella. =D Sukkien saaja ei ole vielä tiedossa, mutta eiköhän sekin joulun tienoilla selkene. :)


Olin pipoa vailla. Tein tämän Viking Alpacasta, ja lanka oli mukavaa neulottavaa ja ihanan pehmeää! Puikkoina 40 cm bambupyöröt numeroa 6. Kuvio ihan omasta hatusta, 5 silmukan välein vuorotellen kavennus ja lisäys. :)

Yhden sukan syndroomaa havaittavissa. Leposukasta toinen valmis, ja eilen töissä tuli aloitettua ensimmäistä Tuntemattoman sotilaan villasukkaa.

Tässä illan ohjelma..... Ensi viikolla, kun puut vapautuvat pääsen paukuttamaan omaa mattoa!

maanantaina, lokakuuta 4

Pitkästä aikaa vihreitä kuvia

Orkidea-asiaa! Mun silmään tuo pieni nöpö näyttää ihan uudelta kukkavanan alulta, ilmajuuret ovat olleet ihan erilaisia. Se on nyt muutaman päivän tuota puskenut, ja ilmeisesti nauttii nykyisestä sijoituspaikastaan keittiön ikkunalla. Jee! Tätä oon vasta muutaman vuoden odottanut, ja oon niin ylpeä! =D

Opiskelujen tiimoilta, tällä viikolla on paljon tekemistä. Ja flunssa vielä yrittää sitkeästi kaataa, mutta parempaan päin jo mennään. Eiköhän tieteellisen kirjoittamisen esseet ynnä muut valmistu, sillä saan Koemaistajan kanssani tänne viikonlopuksi, silloin aika kuluu muutenkin kuin nenä kiinni kirjassa. :D Kirjoista tuli mieleen, eilen tein hankinnan terveystiedon opintoja varten; Ihmisen fysiologia ja anatomia, 125 e ? Aika suolainen hinta kirjasta..

Hassua miten tämä pieni luukku alkaa jollain tapaa tuntua kodilta, pikkuhiljaa.. Ja toisaalta myös se pienikin uutuudenviehätys on jo hävinnyt. Tiskaajalle olisi tarjota töitä. :)

Neulomuksia on valmistunut muutama, mutta ne ovat vielä päättelyä vailla. Bloggaan sitten valmiit työt. Menin vannottamaan kaverin kanssa lokakuun kestävää lankalakkoa, ja ensimmäiset neljä päivää olen pysynyt.. Tosin tuskailin, miten nyt saan kaverille luvatun pipon neulottua, siihen on ehkä pakko sortua. Ja kaveri ilmoitti tänään, että oli heti lokakuun ensimmäisenä päivänä murtanut lakon, koska oli löytänyt "täydellistä lankaa"! Mikäs selitys se tuo on... :D

perjantaina, lokakuuta 1

Sisältää tuotesijoittelua.. Ja SNY:n!

Seuraava kuva kertoo teille, missä tunnelmissa täällä mennään. Ihanaa. Flunssa ei ole vielä selättänyt kokonaan, mutta tarpeeksi.. Näillä isken takaisin.

Noudin SNY:n postista! Harmittavasti paketti ei ollut mahtunut tuosta pikku pikku postiluukusta.. Siitä ei kyllä muutenkaan taida mahtua muuta kuin laskuja. Mutta paketti on nyt kotona, ja sieltä löytyi kaksi kerää Novitan Woolia (SNY, sormikkaat on hyvä idea!:) ), Sockina Cotton puuvillasekoitelankaa, kortti, ja neljä silmukkamerkkiä. Nuo ovat tosiaan Ihan ensimmäiset silmukkamerkkini, kiitos. :)

Jaksan aina vain ihastella tätä vyyhtiä. Värit eivät kaikki ole ihan minua, mutta jollain tapaa tykkään siitä valtavasti. Taidan taas tehdä vaikeimman kautta ja keriä tuon tänään jo kotona; koulussa olisi vyyhdinpuut ja kerijälaite mutta sinne ei viitsi kipeänä lähteä..

Tällaiset sukat tuosta varmaan tulee! :)


Nämä ovat ne kaverit joiden parissa päivän oikeasti pitäisi kulua. Viikon päästä ensimmäinen yliopistotentti!