tiistaina, joulukuuta 29

Bloggaajaa laiskottaa :)














Bloggaustahtiani moitittiin, muidenkin kuin itseni toimesta, joten täytynee tehdä parannus. Päivät vaan kuluu - aika ennen joulua meni niin kiireisenä joululahjojen teon kanssa, että ei puhettakaan mistään koneella istumisesta. Ja aika jälkeen joulun taas on mennyt viipottaessa oman ja Koemaistajan kodin väliä ja vähän muuallakin, ja nyt sitten kipeänä kotona sohvan pohjalla. Kroppa otti aikalisän. :)


















Meidän joulu. Aattoaamuna tämmöinen koristi olohuonetta, ja onhan se kuusi itseasiassa siellä vieläkin. Pakettien kääreet ovat vain lähteneet ja lahjat kadonneet oikeille omistajilleen. :)

















Minun paketeistani paljastui mm. tällaista. Toivelistoilla oli hyödyllistä tavaraa, jota voi sitten oman kodin löytyessä alkaa käyttää. Tottakai sain myös pientä luksusta, esimerkiksi rannekorun. Eihän kaikki vaan voi olla hyödyllistä. ;) Yksi suosikkilahjoistani oli ehdottomasti tuo sähkövatkain, olen jo monta vuotta halunnut oman ja nyt sen sain! Odottaa pääsyä tositoimiin.. Kaikenkaikkiaan sain ihania paketteja. Marimekon pussi sisältää muutamia lahjakortteja, ja piipahdettiinkin jo alennusmyynneissä sunnuntaina, mutta ei tarttunut mitään mukaan. Ehtiihän ne käyttää, Vero Modankin kortti oli voimassa 5 vuotta ?!














Aattoaamun tapahtumia. Tultiin joulupuurolta kotiin ja kissat istuivat pöydällä, kukka kaadettuna. Noista kahdesta ei oikein tiedä ikinä, eivät vieläkään ole mitään ylimpiä ystävyksiä vaikka saattavat vahingossa vierekkäin nukkuakin. Sampolla on muuten joku laatikkofetissi, tuossa se nököttää kirsikkalaatikossa. :)


















Se kasvaa vielä.. ;) Kuvassa myös Haasteren-palapeli, joka meillä on nyt pienoisena projektina..:)


















Tässä näette tulevan huippukiekkoilijan ensimmäiset luistelut.. ;) Kuvassa Melkein-Kummipoika, eli Koemaistajan kummilapsi. Sai joulupukilta luistimet, ja tässä on siis ensimmäistä kertaa luistimilla, viime talvena kokeiltiin jäätä jo kengillä. Kun avasi joululahjaansa ja näki siellä luistimet "voi ei tällaaset!"














Tällaisia meni joulupaketteihin, yllä lapaset siitä joskus ostetusta hopeanhohtoisesta Korallista ja kämmekkäät Huopasesta. Alla Novitan Anni-langasta tehdyt lahjasukat äidille.














Siinä siis pientä joulukatsausta.. Nyt on puikoilla kauluria, ja Täydelliset naiset 4.kausikin alkaa olla lopuillaan, saa nähdä mitä sitä seuraavaksi keksii. Suunnitelmissa oli aloittaa heti tammikuusta jotain isompaa neuletta itselle, tässä kun on viimeiset 2 kk tikutettu vain pieniä töitä. Ehdotuksia? :)

Koemaistajan kanssa on muuten väitelty useampaan otteeseen, onko silmukat puikolla vai puikossa. Luonnollisesti ne ovat puikolla, eikö? ;D Tämä on taas jotain miesten logiikkaa...

keskiviikkona, joulukuuta 16

Odotus palkittiin..

Tämä postaus ei sisällä oikeastaan muuta kuin häikäilemätöntä hehkutusta valtavan hienosta Aarrevaihdon paketistani. Viime viikon sitä odottelin ja pikkuhiljaa alkoi mietityttää kun pakettia ei näkynyt ja lähetyspäivät meni, että mitäs nyt.. Mutta tänään, voi tänään!














Tällaisessa isossa pussissa se saapui.. Postin naisetkin jo naureskelivat innolleni, olen tätä muutaman kerran sieltä jo käynyt kysymässä.














Ja mitä kaikkea ihanaa se sisälsi! Huopanen-, Jasmin- ja Wool-lankoja, uuden Käsityö-lehden,tossut, kynttilöitä, lautasliinoja, teetä, nappeja, suklaata, puikkomitta, ja suojelusenkeli-heijastin. Jo monen päivän ajan on pitänyt kiinnittää takkiin heijastin, nyt on kaunis syy tehdä se heti.














Tossut olivat hauskat, ja ennenkaikkea, sopivat! :)














Paketista löytyi jonkin ajan kuluttua myös kissa... ;) Sampo on innoissaan kaikesta minne voi mönkiä sisään. Joulupukki tuo sille leikkitunnelin, saa nähdä mitä se siitä tykkää..

Kiitos, Inge, valtavasti tästä paketista! Ylitti kyllä kaikki odotukset!














Vähän muuta asiaa vielä, nimittäin parin viikon takaisten saippuakeittelyiden tuloksena tällaisia. Ehkä helpottavat hieman joululahjapulmaa, mitä tässä nyt meinaa vähän olla.. :) Väriaineina käytin kahvia, paprikajauhetta ja tuoksua antaa vaniljasokeri.

Nyt taas sukkapuikkojen kimppuun (menossa Täydelliset Naiset 3. kausi ;) ja vielä olisi viimeiseen tenttiin lukemista.. :)

tiistaina, joulukuuta 15

Tontuilla on kiirettä joulun aikaan...














Joulukortit piti saada tehtyä tänään. Korttipaperi loppui, ja kaupassa oli jäljellä vain punaista ja kiiltävää, kiitosta vaan.. Niinpä kolmen käsintehdyn jälkeen tyydyin valmiskortteihin. Oli niitäkin aika kivoja, löytyi mm. kortteja pipariohjeella tai taatelikakun reseptillä. :) Nyt on kuitenkin kortit kirjoiteltu, ja aamulla lähtee postiin. Meillä ei muuten lähetellä joulukortteja näköjään sen vuoksi, että puolet osoitteista saa soitella sukulaisilta ja loput postinumerot saa arpoa.














Tontut ovat yrittäneet olla ahkeria, ja jotain on valmistunutkin. Sukkia enimmäkseen, lisää niitä ja patalappuja ja lapasia on puikoilla, tai ainakin pitäisi olla. Siinä syy, miksi en ole bloggaamaankaan ehtinyt, kaikki aika mikä kotona on tarjolla, menee puikkojen heilutteluun. Sukkia kuvatessa tuli kiire, tulin koulusta ja huomasin tämän harvinaisen valoilmiön; piti ehtiä tunkea langanpäät nopeasti sukkien sisään ja eikun pihalle kuvaamaan. Yksikään noista ei siis ole ihan oikeasti valmis. :o)














Juna tuli meille, herkkuja mukanaan. Koemaistajan kanssa rakenneltiin, ja vitsit mitä insinöörejä maailma meissä menettää! Taikinakin tehtiin itse, Kotikokin ohjeella.

Tehtävien juttujen lista on niin pitkä ja mahdoton, että viimeiset 2 viikkoa olen miettinyt, minkä ihmeen takia haluan tehdä niin suuren osan joululahjoista käsin. Koulukin jaksaa riemastuttaa, näin viimeiselle viikolle laitettiin vaivaiset 5 tenttiä! Täytyy toivoa, että joulupukin apurin hermo kestää seuraavat 10 päivää... ;)

maanantaina, marraskuuta 30

Vielä ehtii liittää nimensä adressiin!

Tällaisen löysin. Ja allekirjoitin. Vielä ehtii allekirjoittaa niin että saa nimensä Novitalle lähetettävään adressiin.

Allekirjoita sinäkin!

lauantaina, marraskuuta 28

Päättelykeijun odotettu vierailu














Kolme päivää marraskuuta jäljellä, tai oikeastaan kaksi, jos tätä päivää ei lasketa. Jos lapaskuuta mietitään, niin kolme. :) Partylite toi minulle mukavia mieltä piristäviä paketteja, ja nyt täällä sitten kynttilät luovat vähän jouluisampaa tunnelmaa.. Ulkonahan siis nurmikko vihertää ja vettä sataa. Eiköhän se joulu sieltä kuitenkin tule, pikkuhiljaa..
Kuvassa näkyy Katja Kallion Sooloilua. Se on suloinen kirja! Samaten kuin P.S. I Love You sopisi kyllä marraskuun iltojen viettoon. Tahtoo vain olla niin, että dvd-boksit ovat nyt enemmän käytössä, kun pitää tikuttaa niin ahkerasti. Joulujutuissa ois tekemistä vaikka kuinka! Valmiiksi ois saatava mm. pipo, palatossut, uusimmassa SK:ssa ollut "röijy" (mikä nimi!), kolmet lapaset (joista toivottavasti edes yhdet ehtivät vielä lapaskuuhun), villasukat, ja paljon pikkujuttuja. Hartiat alkaa pikkuhiljaa vihoitella mutta siinähän vihoittelevat, keväällä ehtii levätä... :P


















Päättelykeijua oli odotettu. Nämä ovat olleet valmiina jo viikon verran mutta kukaan (??) ei ole niitä jaksanut päätellä! Näissä siis ne Novitan alpakat jotka pari viikkoa sitten ostin. Ihanan pehmeät ja suht paksutkin, kun molemmat langat juoksivat puikoilla yhtä aikaa.














Hemmottelin itseäni villasukilla. Pakko myöntää, tätä kuvaa otettaessa olin vaan kätkenyt langanpäät piiloon! Sukat olivat myös käytössä päättelemättöminä muutaman päivän, kunnes sain itseäni niskasta kiinni. Kaikkien aikojen ensimmäisiä villasukkiani en ole päätellyt tähänkään päivään mennessä, ja sille parille en halua seuraajaa! Näiden sukkien lankana on vanha kunnon seiskaveikka, ja värit löysivät toisensa sattumalta lankakorissa vierekkäin köllötellessään..














Pieniä tilauksia. Parilapanen aiheuttaa nyt harmaita hiuksia; lasketaanko se Lapaskuussa mukaan? :D Lankana tässä setissä oli mustaa Tempoa, ja en kyllä tykkää siitä langasta yhtään. En tiedä mikä vastustaa, jotenkin se vain on liian paksua ja liian löysää ja ääää.














Nämä lähtevät herkkujen kanssa samassa paketissa kohti Ranskaa. Ennen paketoimista ne saavat kyllä vielä jonkin koristeen, nappeja tai kukkia. Vielä ei ole kiire, postitontut hakevat paketteja täältä vasta parin viikonpäästä kohti omistajiaan. :) Tässä seiskaveikkaa ja tuntematonta vihreää. Josta tulikin mieleen, joskus aiemmin syksyllä bloggaamani yksinäinen mustavihreä sukka sai kaverin, ja koska Koemaistaja oli niin vikkelä ne omiessaan, en saanut kuvaa edes. :)


















Luulen että Aarrevaihto-parini ei täällä käy, ja mikäli käykin, ei hän vielä tiedä tällaisia saavansa! :) Paketti lähtee matkaan ensi viikolla.. Jännittää kovasti tuoko postimies minulle mitään! Suunnittelin jo, että jos paketin voisi säästää sitten ihan jouluaatolle asti, mutta luulenpa vaan... :D

tiistaina, marraskuuta 17

Tajunnanvirtaa & ainaoikeinsilmukoita














Ei mitään valmista tänään. Tuskin huomennakaan.
Koulu imee kaiken energian, ja kasvattaa ärtymyksen tasoa päivä päivältä; todella miellyttävää ajella kahdeksi tunniksi kouluun ja tulla pois? Lukujärjestystä katsellen koulu näyttää todella löysäilyltä, suorastaan naurettavalta; jos tunnit tiivistettäisiin mahdollisimman hyvin, meillä olisi reilu kaksi päivää koulua viikossa. Toisaalta, ryhmätöitä, ryhmätöitä, ryhmätöitä!!! En ole niissä hyvä, en tosiaan. Haluan itse pitää huolen tehtävän sisällöstä, tällöin en voi syyttää ketään muuta kuin itseäni, jos projekti epäonnistuu. Haluaisin tehdä koulutyöt omalla ajallani, sitten kun minulle sopii (usein viimeisenä iltana!=)), enkä sumplia monien ihmisten aikataulujen viidakossa.

Kuitenkin niitä töitä on pakko tehdä. Jokaisesta kurssista niitä annetaan, ja on tässä syksyn aikana ollut pakko opetella edes jonkinlaiseen ryhmätyöskentelyyn. Syksyn työmäärä on ollut valtava; ryhmätöiden lisäksi on erilaista raporttia ja powerpointia (en osannut käyttää ennen, no, nyt osaan!) on kirjoiteltu milloin mistäkin aiheesta.

Onneksi koulu itsessään on muuttunut mielenkiintoisemmaksi, kuin kuvittelin. Koulutus sisältää markkinointia, viestintää, kieliä, yrittäjyyttä.. ja vastapainoksi keittiö- ja ravintolatunteja! Että eiköhän tuolla nyt viihdy, ja kai tähän projektien kirjoitteluun tulee rutiini, ehkä ne kohta valmistuvat kuin itsestään??

Koulun ryhmätöiden vastapainoksi täytyy tehdä jotain missä ei tarvita kuin yksi käsipari. Sunnuntaina ostamani alpakkalangat muuntautuvat lapasiksi, ja neulepinnasta näytettä tuossa kuvassa. Neulon molemmilla langoilla yhtä aikaa, tulee ihan lämpimän oloiset. Ja pehmoiset! Aion pitää ne ihan kokonaan itselläni, Koemaistajakin jo käski tekemään jotain ihan vaan itselle. :) Tällä tahdilla, mikäli koulujuttuja ei nyt aivan mahdottomasti tule lisää (sillä loppuviikoksi on ihan tarpeeksi tekemistä!) ne ehtivät myös mukaan Lapaskuuhun. :)

Joulukin on jo ihan nurkan takana. Olen henkeen ja vereen jouluihminen, mutta vielä ei tunnu yhtään, että pian sekin on. Joululahjojen miettiminen on kivaa, mutta entä jos niistä tulee stressi? Ja entä, jos kovasti kysellään että mitä itse haluaa, mutta ei tosiaan tiedä, mitä haluaa? Vai voiko sanoa, että haluan 3,5mm Dropsin bambupuikot kiitos?

Osaako joulutontut tehdä sellaisia?














Lämpöä ja valoa syksyiseen pimeyteen, kaverit!

sunnuntaina, marraskuuta 15

Moukan tuuria?


















Blogikissa Sampo on varsinainen linssilude. Sillä riittää virtaa! Ikää on jo 4kk, ja kauheasti se on kasvanut, mutta lapsenmieli ei tunnu häviävän. Tänään se oli varastanut pöydältä kalapihvin, ja eilen sukelteli villisti pahvilaatikoissa käytettävien pehmusteiden seassa. Saisi jo vähän aikuistua. :)

Aiheesta toiseen, taustoitan vähän otsikkoa. Kuvittelin jo bloggaavani tänään Tempo-langasta tehdyn setin, johon kuuluu sekä tytön että pojan lapaset, ja parilapanen. Mitä vielä! Lanka loppui, kun jäljellä oli enää 1/4 parilapasesta! Huomenna kauppaan siis. Kävi kyllä mielessä, että voi kun sellaiselta 24h huoltoasemalta saisi lankaa...














Sateisen shoppailupäivän tuloksena löytyi nämä. Ensikosketus alpakkaan tapahtuu siis tutun ja turvallisen Novitan myötä. Olivat anttilassa vielä plussakorttitarjouksena 3,80e/kerä, eiköhän noista unisukat tule. Lapaskuun aikana saa varmaan tehdä myös takatassujen lämmittimiä vaikkei niitä laskettaisikaan kuun saldoon. :) Täydelliset Naiset 2.kausi oli vain 9,99e, ostinpa sen tikuttelua tahdittamaan. Iittala Outletissa piti käydä myös vähän nuuhkimassa joululahjaideoita. Että ne punaiset kivituikut ovat ihania! Ja hintavia...














Olen aivan ihastunut langan pehmeyteen!














Siinä herkkuja! :) Partylite-vieraita piti jotenkin ruokkia, joten leivoin porkkanapiirakan sitruunarahkakuorrutteella, ja halloumi-katkarapupiiraan. Reseptit hävisivät tohinassa, yllättävää..

tiistaina, marraskuuta 10

Kun on vauhtiin päästy...?

Tällaiset päättelin nyt illalla. Salamavalo tekee niistä hieman räikeämmät mitä oikeasti ovat. :) Lankana 7 veljestä, oli jäänyt veljen lapasista (hän siis itse valitsi värinsä..:D) ja tiesin jo sopivan kohteen tämän värisille... Ja ilmeisesti kelpaakin vielä!:) Puikkoina Dropsin 4-bambut. Ihanat puikot!

Tiina blogissaan listaili tehtävien listaansa. Aloin samalla ajatella, josko tekisin myös omani? En edennyt kuin muutaman "lapaset.. lapaset..." - virkkeen verran, kun tajusin, että kylläpä tulisi tylsä lista. En ole oikein ohjeista neuloja, tykkään tehdä vaan perusneuletta. Olenpa tylsä! Pitäisin kyllä jos oppisin tekemään kauniita pitsejä ja kaikenmaailman kiemuroita, mutta en jaksa opetella. Ja vihaan purkamista! (Okei, päättelemistä kyllä enemmän..) Voisinkin ottaa to do -listalleni ihan ohjeista neulotut lapaset, tämän talven aikana. Siis muunkinlaiset, kuin pelkät peruslapaset. :-)

Neulomuksien sijaan oma tämän hetken to do -listani näyttäisi lähinnä tältä:
* Matkailutuotteen suunnittelu Suomeen saapuville brittimatkustajille -powerpoint
* matematiikan tenttiin lukeminen
* siivousta ja leipomista, huomenna olisi Partylite-kutsut joissa äiti esittelee, ja kaverit tulevat emännöitäviksi, ja villakoirien pesue on taas vähän karannut käsistä
* Matkailutuotteen arviointitehtävä
* Markkinointisuunnitelma -mikä se on? -tehtävä
* atk-etätehtäviä vino pino

Jos näihin lisätään keskeneräiset neuleprojektit...:
* harmaa huopasydänlapanen, puuttuu toinen
* mustavihreät villasukat, 1 ½ sukkaa valmiina
* pikkusiskolle toinen tossu puuttuu
* punakeltaoransseista villasukista puuttuu toinen...

... Ja näihin vielä haaveillut projektit..:
* Regia hand-dye effect palmikkosukat
* Neulehuppari ja villasukat Koemaistajan kummipojan joulupukinpussiin
* Lapaset itselle, malli hakusessa..
* Lapaset Koemaistajalle
* Tilaushempeilylapaset
* Villasukat pikkuserkulle 4 v

JNE JNE JNE.

Kumma juttu miten projekteilla on tapana kasaantua. Vaikka koulujuttuja yrittäisi tehdä tasaiseen tahtiin, silti niitä kai sitten vaan annetaan kerralla paljon tehtäväksi, tai palautusviikko on sama. Maanantaina oli muuten viiniopin koe, tuli opiskeltua saksalaiset viinipredikaatit, ja puna- ja valkoviinin sekä shampanjan valmistuksen erot! Huomisilla keittiötunneilla tiedossa mm. pippuripihviä ja karpalojäädykettä nam. Illalla tuoksuttelen kynttilöitä, ehkä Partylite vie minut taas mennessään, kerron sitten miten törsäsin..... :)

maanantaina, marraskuuta 9

Pala palalta...














Lauantaiaamuna klo 6.15 näytti tältä. Lunta lunta! Pieni ärhäkkä corolla luimisteli ja suti töihin mennessä kinoksissa niin kipakasti että heikompaa olisi hirvittänyt. Ihanaa kun tulee talvi! On niin paljon valoisampaa, ja aamulla kivempi lähteä kouluun tai töihin. Ja raikas ilma on paljon kivempi, kuin tuo mudantuoksu mikä tuolla nyt vallitsee. Saisi tulla lumi takaisin..














Vuosi siihen meni! Kaj Stenvallin "Kenen siirto" valmistui eilen, ollaan sitä Koemaistajan kanssa vuosi pakerrettu kasaan. Viimesen viikon aikana saatiin siihen uutta intoa, kun toin Helsingistä meille uuden palapelin, siinä onkin sitten taas sama 1000 palaa mutta luulisin että tulee nopeammin valmiiksi. Kyseessä on Jan Van Haasterenin palapeli, jossa on yhteen kuvaan tungettu niin paljon asiaa, ettei laskea pysty. Meillä on tämä Departure Hall.














Tässä nyt se koko hempeilysetti. Lankaa jäi niin paljon, vaikka tekisi vielä ihan toisetkin lapaset molemmille, mutta saa nyt nähdä.


















Nämä ovat minulta ensimmäiset Lapaskuuhun kirjattavat rasat. Lanka oli Regian Soffya, jonka joskus heräteostoksena mukaani nappasin, ja toteanpa vaan että ei ikinä enää. Nuhaisen hengitystiet menivät entisestään tukkoon, kun lanka pölisi ja pienenpienet hahtuvat tarttuivat ihoon, vaatteisiin ja sohvaan. Keuhkot on varmaan sisältä vaaleanpunamustat... Valmiissa lapasissa ei sitten moitittavaa oikeastaan ole, muutakuin se, että ne eivät ole vielä päättäneet minne mennä!

Tämä viikko kulunee taas koulun ja koulutöiden merkeissä, ärräpaitaa ei tällä tietoa pueta päälle. Mistä tulikin mieleeni, että sijaisuus yläasteella oli aika hilpeä kokemus, johon kuului mm. puutteellinen ohjeistus, ja köksänryhmän tyylikkäät huijausyritykset; puoli ryhmää istuu pöydässään soppa valmiina lautasella kun toiset kaksi ihmistä vasta ottavat leipiä uunista ja laittavat rahkaa astioihin "kyllä me on saatu alottaa heti kun oma osa on valmis...", suurilla sijaisen valtuuksilla käskin odottaa omaa ryhmäänsä. Vaikka olisivat ennen saaneet vaikka kiivetä seinille, kyllä ainakin mun mielestä pitää odottaa että edes oma pöytäryhmä on valmis?!

Olihan se aika erilaista meininkiä verrattuna amk:n keittiötunteihin, onneksi... ;)

lauantaina, lokakuuta 31

Lapaskuu!


Sukkasatoa kateellisena seurailleena ehdin mukaan Lapaskuuhun kuitenkin. Nyt pitäisi saada vaan puikoilta pois ne aiemmat projektit, jotta vain uusia saisin alkuun.. :)
ja niin, terveisiä Helsingistä. Pitihän sitä edes yksi lankakauppa etsiä, joten FiinaNeuleesta hain turkoosinsävyistä Regian Hand Dye Effectiä sekä Aarrevaihtoon lankoja .. :) Myös sisältä pörröisen hupparin löysin, ja vihdoinkin ne kengät. Tiedänpä jo senkin, mihin kohtaan ne tekee rakon.. :) Kuvia laitan kun kotiin pääsen, huomenna siis, jos ehdin.

torstaina, lokakuuta 29

Elämä riepottaa niin ettei edes bloggailla ehdi!














Kaikenlaista on tapahtunut; koulussa vaihtui uusi jakso, ja sitä myöten taas uusia hommia tuli aivan kiitettävästi. Töitäkin on tullut tehtyä useampi päivä, ja tänään sain kuulla pääseväni yläasteelle sijaiseksi ?! Köksää, liikuntaa, ja äidinkieltä. Köksästähän mulla on runsaasti koulutusta jo; eilen oli ensimmäiset keittiötunnit ja kasviskiusausta väännettiin.. ;D Hurjalla kokemuksella siis mennään, mutta eikö se jotenkin niin mene, että ylitsevuotava into korvaa puuttuvan älyn? Toivottavasti seitsemännen luokan äidinkielen asiat ovat vielä muistissa, eikä tarvitse opettaa pilkun paikkaa...


















Kuvan mukaisesti, neulominen maistuu. Tosin olen nyt viipottanut niin paljon, että hommat vähän seisovat. Tempo muuntuu aikaa myöten hempeilylapasiksi. :)














Niin se hortonomin ura.. Pauligilta sain mukavan kirjeen alkuviikosta, näitä jos saisin aikaiseksi istuttaa.. Mietityttää vain, onko minulla kärsivällisyyttä näiden kanssa; itämiseen n 2kk, ja ensimmäiset kukat tulevat pensaan ollessa 4-6 -vuotias! Tulee pitkäksi aika odotellessa...













Tässä tän hetken tikuttelua. Nämä ovat kaverin värivalintoja, ja menossa hempeilylapasiksi. Erilaiset ne ovat, koska toinen on tytön ja toinen pojan, ja kolmas lapanen on sitten sellainen, missä voi pitää käsistä kiinni. Näiden jälkeen ei voi enää esittää mitään tekosyitä, miksei mennä yhteiselle kävelylle. :)
Nyt lupaan taas kutoa ahkerammin!


















Uutta satoa. Chili tiputti kukkansa, ja nyt siinä on kauniita vihreitä nuorukaisia kasvamassa useampia. Tänään lähden Helsinkiä kohti, ja pitää kyllä pyytää äitiä kastelemaan, sillä tuo chili kuivahtaa todella nopeasti!

Helsinkiin siis pientä syysretkeä viettämään, tiedossa shoppailua, musiikkia, ystäviä, ja toivottavasti pitkään nukkumista. Koulu selvinnee huomenna ilman minuakin. :) Laukkuun on pakattu myös lankoja, josko automatkalla ehtisi vähän saada valmista aikaan. Ellen sitten joudu ajamaan koko matkaa. :)

Koulusta puheenollen, uusia mielenkiintoisia kursseja on alkanut. Markkinointia, viestintää, ruokatuotantoa.. Ekasta jaksosta jatkuu mm. viinioppi. En tiedä olenko oikealla alalla, mutta ainakin tuolla koulussa on ihan hauskaa! :)

Nyt koneet kiinni ja autolla kohti etelää! Pahoittelen postauksen lyhyyttä ja "sisällöttömyyttä" ja valmiiden käsitöiden vähyyttä, sekä lupaan korjata ongelman. Joulun lähestyessä se ei liene vaikeaa ollenkaan..

keskiviikkona, lokakuuta 14

Restonomista hortonomiksi? ja muita ilonaiheita!


















Orkidea on ollut mulla nyt vuoden. Yhdessä vaiheessa melkein kaikki lehdet tippuivat, jäljelle jäi 4. Kukat kuolivat. Viikko sitten huomasin että Sampo on käynyt maistelemassa sen syömäkelpoisuutta! Mutta NYT! Kuorikkeen keskeltä löytyi uusi pieni vihreä! Tiedä sitten, onko tuo uutta ilmajuurta, vai meinaako se tosissaan joskus kukkia uudelleen(näillä tiedoilla ei varmaan vielä juhlita), mutta ihan sama sillä tämä on ihanaa! Kun kyseisen orkidean sain, olin jo valmis hankkimaan kalliit kastelujärjestelmät ja hellimään sitä yöt päivät läpeensä, mutta minua kiellettiin ja kehotettiin elämään normaalia elämää. Nyt kuitenkin tämä sitkeyden perikuva on puskenut uutta vauvalehteä, ja nyt tämä!
Myös chili voi hyvin. Se kukkii niinkuin viimeistä päivää, pitää varmaankin nyppiä nyt vanhat chilit siitä pois, niin saa energiaa kukkimiseen. En koskaan uskonut että huonekasvien seuraaminen voi olla näin mielenkiintoista ;)














Tässä toinen ilonaiheeni! Katsokaa, siinä on palmikoita! Omasta päästäni niitä siihen pujottelin, tosin jostain kyllä perusidean niihin lunttasin. Mutta siis pipon malli on oma. :) Täytynee tehdä toinenkin pipo. Kuvassa väri ei ole oikein kohdallaan, se on enemmän semmoinen suklaanruskea.














Sampo halusi toimia kuvausassistenttina. Tiedä sitten, minne nämä sukat päätyvät, niistä tuli aivan liian pienet kenellekään tämän suvun kaksijalkaisista. Puolitoista tuntia niihin meni, joten ei se nyt maailmaa kaada. :)














Aika herkullisen väriset ne kyllä ovat...














Muutakin herkullista! Kuva on kyllä aika kehno, mutta sämpylöitä tein eilen. Taikinassa on hiivaleipäjauhoja, kaurahiutaleita, sämpyläjauhoja ja vehnälesettä. Littanoita ne ovat siksi, että itse taikina ei ollut rakenteeltaan mitenkään perinteistä. Tein hyvin löysää taikinaa, jota sitten lusikalla nostelin pellille. Tällä lailla sämpylöistä tulee rapsakoita. H-Y-V-Ä-Ä ! Liiankin, 4 kpl saattaa nopeasti syötynä aiheuttaa vatsanpuruja :)














Sämpylöitä uunista odotellessa valmistui tämä. Ensimmäinen tosin vasta, nyt haluan niille puikoille tilauslapaset, joten ehkä tämä hahtuvaunelma malttaa odottaa kaveriaan.














Paperinarulamppukin on valoja vaille valmis, saatte kuvan siitä sitten viimeisteltynä ja seinälle nostettuna. Hetkeksi keskeytin työn ja hipsin saunaan, ja sillä aikaa... !! Sampo oli päättänyt kokeilla, mahtuisiko sisään? Veli sen oli kai sieltä pelastanut. Raukka!
Somisteen teko oli kyllä varsin raivostuttavaa, narut löystyivät sieltä täältä ja liimat eivät pitäneet. Vaati yllättävän pitkää pinnaa! Pääsin jo valmistusvaiheessa toteamaan, että valaisisi se tuleen tuikattunakin...

Syysloma ( - tai etäopiskeluviikko itse asiassa..) on siis sujunut varsin toimeliaissa merkeissä, onneksi on ehditty viettää myös aikaa Koemaistajan kanssa ja nähty vähän muitakin ihmisiä. Puolentoista tunnin päästä pitäisi olla R-Kioskin tädin vetimet yllä, josko tästä siirtyisi hetkeksi uusia lapasia aloittelemaan ennen sitä. :)

tiistaina, lokakuuta 6

Uusien lankojen hypistelyä ja sen oikean etsintää..

Olen jo jonkun viikon etsinyt uusia sykähdyttäviä lankoja, ja kohdannut monia, mutten sitä joka väkisin tarttuisi mukaan. Nyt, bloggailun seurauksena, olen tutustunut Wollmeiseen; mitkä värit!! Hypistelemään sitä pitäisi päästä, ja saapi nähdä, pitääkö sitä tilailla.. Myös Regian hand dye effect jäi messuilta vähän mietityttämään.

Ravelryynkin sain aikaiseksi rekisteröidyttyä ja se on menoa se. Uusia ihania neuleblogeja olen löytänyt vaikka millä mitalla, ja ideoita, voi niitä ideoita! Baktukseen on jo langat mietittynä, uutta parilapasta olisi tilauksessa, ja sukkia on puikoilla jonoksi asti..

Huomenna olisi ruokatuotannon tentti, voitte vain arvailla tämän lankavillityksen ja blogiseikkailun ja ravelryssä haahuilun johtavan johonkin aivan muuhun kuin intohimoiseen "Handbok i matlagning" -kirjan lukemiseen... Tämän mahdollisen ensimmäisen-tentin-epäonnistumisen voinee laittaa vielä tottumattomuuden piikkiin; on kauhean hankalaa yhtäkkiä lukion selkeiden lukemiskäskyjen jälkeen kuulla vain tenttikirjan nimi, ja sitten ei enää mitään muuta. Saa nähdä miten ensikertalainen selviää, tiedossa todennäköisesti villiä runoa lihan valmistuksesta ja herkkää nauriiden kuvailua.

Muuten, jättäkäähän jälkiä käynneistänne, olisi mukava kuulla kuka täällä käy, kun laskuri kerran juoksee. :)

sunnuntaina, lokakuuta 4

Messumielellä!

Koko aamupäivä hurahti Seinäjoki Areenassa käsityömessuilla. Onneksi menin tänään, eilen kuuleman mukaan siellä oli niin paljon väkeä ettei eteensä nähnyt. Joitain uusia ideoita tuli, mutta ei mitään maata mullistavaa. Bloggaajien ruudussa minut tutustutettiin baktukseen, josta voisi ehkä joissain olosuhteissa tulla yksi talven projekteista.. Saa nähdä ;) Pahoittelen kuvien kehnoa laatua, kamera taitaa vedellä viimeisiään..














Messuilla minut hämmensi kulutukseni; lankaa en ostanut?! Ehkä maailman ihanimpia keriä tuli vastaan, mutta en vaan malttanut. Tällä hetkellä himoitsen Stepin hoitavaa lankaa, mutta reilu 10 € kerästä on minulle vielä vähän karvas hinta. Luulen kyllä että sitäkin tulee kokeiltua, saahan sitä tuosta paikallisesta lankakaupastakin. :)

Pidän käsityömessuista kyllä valtavasti, samoin kuin viime vuoden Helsingin kirjamessuista. Koulusta päin on kuljettu messuilla, ja aina se on ollut sitä samaa karkkien/viivoittimien/heijastimien/kynien/yms krääsän perässä juoksemista, jolloin itse messuista ei saa irti muutakuin vatsanpuruja ja pussillisen roskiin kipattavia esitteitä. Tällaiset messut, joille todella haluaa mennä keräämään ideoita kynien sijasta, ovat niitä mieluisimpia. Tosin, myönnän käyneeni maistelemassa hunajakojulla useammin kuin kerran.. ;)














Tämä kirja valloitti sydämeni, mutta niukka budjetti ei antanut myöten. Nalleja puettuna eri teemoihin, täytyy varmaan metsästää tämä kuitenkin jostain. Etenkin kalastajanalle oli hellyyttävä. :)














Mitä messuilta sitten jäi käteen? Matkaseurana ollut mummi oli jo eilen messuillessaan käynyt ostamassa minulle penaalin! Sinne varmaan löytävät puikot tiensä.. Ostin myös puiset 4.0 Drops Design-sukkapuikot. Heijastavaa nauhaa lähti mukaan metrin pätkä, ja pullo jarrusukkien jarrua;) Saa nähdä minkälaiseksi sotkemiseksi sen kanssa touhaaminen äityy. Valkoista paperinarua uuteen projektiin, siitä kuvaa alempana. Ja hunajaa!! Appelsiinia ja minttua, mmm!














Ahkera-Liisan lanka-alennuksesta toissapäivänä tarttui mukaan Koralia, euron kerä. En tiedä vielä, mihin päätyy. Outoa muuten, kun ennen tiesin aina lankaa ostaessani mihin sen käytän. Ilmeisesti tällaista uutta ostokäyttäytymistä, jolloin "lanka vaan on niin ihanaa", on liikkeellä muidenkin bloggaajien keskuudessa. ;)














Valmiit tossut! Kotitossuina aivan ylivoimaiset.















Sampo tykkää niistä myös;) Jostain syystä se tuntee hillitöntä raivoa kaikkia villasukkia kohtaan. Ja kasvavan pikkukissun hyökätessä huomaa, miten voima tosiaan lisääntyy...














Kaksi mauta, sulassa sovussa! Harvinaista vielä täällä, vanhempi katti ei aina oikein sulata uudempaa tulokasta. Pikkuhiljaa :)


















Tällaiseen siis sitä paperinarua ostin. Kyseinen valokoriste oli esillä jo viime vuonna ja työnäytöksissäkin oli mukana. Samoin nyt myynnissä olleet roséé-tekniikkapakkaukset olivat jo viime vuonna. Siksi jäikin vähän sellainen maku, että eikö nyt mitään uutta?
Kuitenkin tähän seinäkoristeeseen ihastuin ja nyt vuoden asiaa kypsytelleenä päätin pistää paperinarun viuhumaan.. Illalla pitäisi nikkaroida kehikko! ;)