Kuvia ei ole. Asiaa olisi, mutta ärsyttää tehdä blogipäivitystä koulussa, ja vielä kuvattomana postauksena. Koneeni on siis edelleen huollossa, kotikoneilla en saa bloggeria toimimaan kunnolla ja kameran piuhat on kateissa; yleensähän käytän muistikortinlukijaa, joka on siinä huollossa olevassa koneessa. Ärsyttää valtavasti! Käyn kuitenkin oikeastaan päivittäin katsastamassa blogit, en vain pysty itse päivittämään.
SNY piristi minua kuitenkin! Paketti tuli jo viime perjantaina, ja se sisälsi punaoranssia huopuvaa Katiaa, kerän keltaista ohutta ihanaa jonka nimeä en nyt muista, teetä, kortin ja auringonkukansiemeniä. Laitan kuvan tähän postaukseen kun joko löydän johdot tai saan koneeni takaisin. (Olen kuullut juttuja, että erään tutun koneelle oli huoltoreissun aikana asennettu World of Warcraft, odottelen kauhulla mitä kaikkea omaltani löytyy..) Paketin teemana oli aurinko, ja se tosiaan toi auringon mukanaa, sillä perjantaina paistoi, enää ei. :) Tykkäsin teemallisesta paketista!
Kutomuksia on valmistunut aika vähän, yhdet mariannesukat, nimi tulee raitojen väreistä, arvaatte varmaan. ;) Kolmiohuivia on myös puikoilla, ja lapasia. Ehtisi vaan tehdä! Viikon sisällä on oltu nyt töissä kahdella eri työmaalla (huoltoasema & kioski), tehty pari päivää työharjoitteluja Rossossa (ohi on!), vietetty yhdet tuparit ja melkein-kummipojan kolmevuotiset. "Paljonko sä täytät?" "KYMMENE!!!". Tämän lisäksi on oltu myös koulussa ja yritetty lukea pääsykokeisiin, ja vietetty muutama leffailta Koemaistajan kanssa rentoutuen. Happi loppuu muuten.
Todella tylsää kun ei ole kuvia. Ensi kerralla?
tiistaina, maaliskuuta 30
maanantaina, maaliskuuta 15
Tahtomislista
Korvaan näköjään viimeviikon vähäistä blogitekstien määrää paukluttamalla nyt useamman peräkkäin, ajattelin ensin että ajastaisin tämän, mutta onko sillä loppujenlopuksi väliä, julkaisenko tämän nyt vai huomenaamulla?
Oon tässä miettinyt, mitä kaikkea haluaisin ja mitä tarvitsisin? Tottakai osaan perustella itselleni, miksi todella tarvitsisin kaiken, mitä haluan. Tili on kuitenkin hyvin nopeasti tyhjä, ja kaikkea ei voi saada.
Lista toiveista on aika pitkä, ja jos kaiken meinaan saada, täytyy olla kärsivällinen. :)
Siispä haluaisin....
... Loput Muumi-mukit. Viime viikolla kotiutin Hosulin ja Muumipapan, ja nyt mukeja on 23 kpl. Vielä ainakaan ei ole pakottavaa tarvetta huutaa huutonetistä tonnilla vanhoja keräilymukeja, toivottavasti ei tulekaan. Myynnissä olevista puuttuu enää Tuutikki, Vilijonkka, Muumimamma, Niiskuneiti, Mymmeli ja Tiuhti&Viuhti. Pikkuhiljaa... :)
... Tehosekoittimen. Olen varma siitä että käyttäisin sitä ahkerasti! (Tosin varmasti kaikki muutkin sen hankkivat ovat.)
... Jäätelökoneen! Tätä käyttäisin vielä ahkerammin. Koulussa tehtiin keittiötunneilla aivan taivaallista kaneli-jogurttisorbettia, jota ilman en voi enää elää. :D
... Wollmeise-diilerin. Kuume nostaa taas päätään, ja ikinä en osu päivityksiin ja kauppa ammottaa tyhjyyttään kun siellä käyn. Diilerini ei saisi kauheasti vetää välistä, ja voisi mieluusti hankkia minulle Wollmeisen sukkalankaa punaisen, keltaisen ja oranssin sävyissä.. Yksikin vyyhti riittäisi, siliteltäväksihän se vaan pääsee. :) Olen valmis myös ostamaan jonkun nurkista pois Wollmeisea, joka tarvitsee hyvää kotia.
... Opiskeluintoa. Koulua on tällähetkellä kolmisen päivää viikossa, hiihtolomakin oli käytännössä 2 viikkoa. Ei paljon motivoi. Uusi periodi alkoi, ja mielenkiintoista oli kansantalouden tunnit. Huomenna ilmeisesti olisi taas alkoholijuomien tunnilla viinojen maistelua juuri ennen kotiinpääsyä? Minäpä kuljenkin autolla koulussa, enpä maistele. Uusi opiskelupaikka houkuttaisi, odottelen vain pääsykoemateriaalien julkaisua.
... Lisää vapaa-aikaa. Täytyisi hioa arkkua, josta joskus tulee lankojeni säilytyspaikka. Toivottavasti pian, langat valtaavat uhkaavasti tilaa jo nyt. Lisäksi haluaisin neuloa enemmän, opetella miten pitsiä tehdään. Haluaisin lukea enemmän, ja opiskella taas ranskaa, mutta kirjojen esiinkaivamiseen tarvitsee ilmeisesti jotain yliluonnollisia voimia. Haluaisin katsella enemmän elokuvia, mm. Coco avant Chanel ja Liisa Ihmemaassa. Haluaisin tehdä Koemaistajan kanssa kivoja juttuja, nähdä ystäviä ja sukulaisia, ja opetella pysymään tiellä autopelissä. En enää häviä kisojen huonoimmille autoille. :) Vastaus tähän kaikkeen olisi lisätunnit vuorokauteen ja vaikka yksikin lisäpäivä viikkoon, kiitos!
... Erikoisia lankoja. Seitsemää veljestä löytyy laatikoista nyt niin paljon että siitä saa koko suvulle sukat, ja muitakin Novita-vyötteisiä lankoja ihan kiitettävästi. En sano että värit olisivat juuri sitä mitä haluaisin, mutta niin. :) Toivottavasti SNY:ni voisi tutustuttaa minut johonkin hauskaan? :)
... Zumbaamaan! Tällä viikolla en ehdi, ehkä ensi viikolla. Pahaa sanaa en siitä ole kuullut.. Oletteko te tätä lukevat jo kokeilleet? :)
... Ratsastamaan! Näissä liikunnallisissa harrastuksissa, joita minä himoitsen, meinaa vaan tulla talouskriisi vastaan. Vaikka olenkin huono ja holtiton rahankäyttäjä, kirpaisee maksaa kipeästä maahanlennosta 15 e, vaikka tiedän, se on halpa verrattuna esim. Etelä-Suomen ratsastustunteihin. Olen pihi väärissä asioissa, ja se harmittaa.
... Oppia tylsät koulua varten opiskeltavat asiat vain laittamalla kirjan tyynyn alle.
... Aloittaa Nuuskamuikkus-palapeliä ja sen jälkeen hankkia kaikki muutkin muumipalapelit.
... Kirpparille. Myytävää tavaraa olisi paljon.. hankittavia hienouksia varmasti vieläkin enemmän.
... Postia. Ei niin väliä mitä sieltä tulee, mutta on tylsää hakea postilaatikosta vain muiden postia. Kirjeet ovat kivoimpia, paketit parasta mitä tiedän ja kortti tuo mukanaan iloisen mielen. Tänään sain laskun lehdestä, jonka olen aikoja sitten perunut. "Valitan, tilauksenne perumista ei ole vahvistettu" sanoi asiakaspalvelija ja vahvisti. No, mitäs halusin postia.
... Aino Aalto-asetteja. Kirkkaita mielellään, 6 kpl olis aika optimi. Oon mietiskellyt nyt ensi syksyä varten kaikkia juttuja mitä mun pitäis hankkia, ja matalat pikkulautaset puuttuu. Kuulin että on myös Muumi-jäätelökauha ja -kakkulapio, sellaiset täytyy saada!
... Täydelliset Naiset 5-kauden. Lynette, Gaby, Susan ja Bree ovat hyvää neulontaseuraa, ja osallistun mielelläni heidän ihmissuhdeongelmien ratkomiseen. Ensin katsoin Sinkkuelämät, sitten Gilmoren tytöt, ja kohta Täykkäritkin tulevat päätökseen. Vinkkejä, mitä seuraavaksi? :)
--
Jospa näillä haaveilla hetken aikaa. Huomasin, ettei minulla mitään hirveän massiivisia toiveita ole (paitsi tuo kellon säätely, kukahan ne lisäpäivät voisi mun viikkoon hoitaa?) ja ehkä niistä ajan kanssa selviää. Oppiminen ei ole rahasta kiinni, ja kyllä suurimpaan osaan riittäisi aikaa, jos vain laittaisi esimerkiksi tietokoneen kiinni. Muttakun blogeissa surffailukin on niin mukavaa! :)

Herkkua mielelle ja kielelle
Eilen. Veljet juhli yhteissynttäreitä, ja kakunhan ne tarvitsi. Toiveena oli "ei tavallista täytekakkua", joten tämä poikkeaa siitä ainakin väriltään. Tumma peruskakkupohja, väliin appelsiinia, Flora Vanillaa, lime curdia. Päälle kermaan sulatettuja Kick-patukoita, ja kuorrutus sitruuna-tomusokerimassaa. Maistui kuulemma. :)
Tänään. Eilisen herkuttelun jälkeen kuntoiltiin Sampon kanssa samalla kun laitoin Täydellisten naisten tuotantokaudet pyörimään alusta asti. Jumppamatolla kissi hyökkäili hiuksiini kiinni ja crosstrainer oli kiinnostava, se liikkui! Ainakin silloin kun allekirjoittanut jaksoi sitä liikuttaa. :) Ja rapakunto on nyt todettu (ei ollut niin paha kuin pelkäsin!), ei sitten huomisen evergreen-tunnilla (hui! Onko joku kokeillut?) ylläty.
Hedelmäsalaattia! Jääkaapissa oli kerrankin kunnon kattaus hedelmiä, joten pitihän niistä ottaa ilo irti, ja eilisestä jäi Vanillaakin. En malta odottaa ensi syksyä, kun pääsen itse valitsemaan jääkaappini sisällön. (Tai olen valitsematta, köyhä opiskelija elää myös uskolla, toivolla ja rakkaudella.) Kotona on kiva asua, mutta todella malttamaton olen että saan kesätyöt täällä kotipaikkakunnallani tehtyä ja sen jälkeen saan sisustaa omaa kotia. Tai jotain rotankoloa. :)
Syntymäpäiväsukat mummille. Tuo lila oikein huutaa hänen nimeään, on niin täydellinen hänelle, mummin lempiväri. Ja minä kun havittelin näistä sukkia itselleni? Kerät juttelivat minulle kaupassa vilkkaasti, mutta valmiit sukat eivät edes katso minuun päinkään. Hain itselleni väri-ilottelua kaupasta, ja ostin vadelmanpunaiset olohousut. Siitäs saitte, sukat!
Päättelyneulaa vielä pitäisi vähän liikutella ja se olisi siinä. Onneksi synttäreihin on kaksi viikkoa aikaa.. ;)
Minulta lähtee muuten huomenna kone huoltoon. (Käyttäjäprofiili ei lataudu kunnolla, ja aiemmin kun yritin käynnistää, ilmoitti että käyttöjärjestelmää ei ole? nice. Ja kukaan tuntemani nörtti ei ole osannut minua auttaa.) Että voi päivitykset jäädä vähälle, yritän kyllä antiikinaikaiselta koneelta (joka oli ennen tätä, ja toimii vielä moitteetta! Oi miksi halusinkaan uuden..) päivitellä, jos tämä nyt jää sinne huoltoon asumaan. Yleensä vielä kaikki myyjät vain nauravat minulle, kun ongelmieni kanssa palaan kauppaan. "kun tää tekee sitä joskus muttei aina, ja ei ole aina sama ongelma ja kyllä tää tänään toimi muttei eilen yhyy".
Uskottavaa? ;)

tiistaina, maaliskuuta 9
Kova tahti
Seuraavaksi luvassa vähän viikonloppuna valmistuneita töitä. Kerrankin kova tahti! :) PS! Muistakaa vaihto! (rullaa sivua alaspäin tämän postauksen jälkeen:)
Koemaistaja sai sukkansa, vain kuukausi syntymäpäivien jälkeen. Olihan se nyt hankalaa tietysti purkaa ensimmäisestä sukasta muutama kierros ja vähän pidentää..valtava homma. :)
Lankana Novitan Jussi (harmaa) ja 7 veljestä (punainen).
Oscar-gaalaneuleena valmistui nämä huopatöppöset joiden tarkoitus oli vain hävittää muutama kerä lankavarastosta. Aika retrot :) Värit näytti ensin yhdessä aivan karmeilta, mutta kyllä niistä sitten tulikin ihan passelit. :)
Lankana siis Novitan Huopanen, ohje Käspaikasta.
Keltainen lanka loppui just kärjessä! Ja kyllä muuten väsytti eilen, onneksi ei ollut koulua..
Ennen pesua. Jouduin kierrättämään pyykin kahdesti, ensin ei huopunut tarpeeksi, ja sitten huopui liikaa, joten ovat nyt hieman pienet minulle. Mutta sopivat varmasti jollekin. :)

maanantaina, maaliskuuta 8
Yllätä ystävä -vaihto
Jonkun aikaa on kypsynyt ajatus vaihdosta, jossa olisi tarkoitus ilmoittaa ystävä paketin saajaksi. Eli pistetäänpäs käyntiin YLLÄTÄ YSTÄVÄ-VAIHTO !
Homman idea olisi se, että saataisiin näihin vaihtojuttuihin innostumaan mukaan edelleen uusia ihmisiä. Ainakin allekirjoittaneella on paljon tuttuja, jotka ovat kiinnostuneita vaihdoista, joissa olen ollut osallisina, mutta eivät itse ole kuitenkaan osallistuneet. Moni varmaan on kuullut kyselyjä ja ihasteluja, miten tuollaisia paketteja voi vaan joku innoissaan kasata tuntemattomalle.
Eli käytännössä homma menisi niin, että vaihtoon ilmoitetaan mukaan ystävä, jonka ei kuitenkaan tarvitse lähettää pakettia. Esimerkiksi henkilö A ilmoittaa mukaan henkilön B, ja C ilmoittaa D:n. Täten A postittaisi paketin D:lle, C henkilölle B. Ymmärsiköhän kaikki (..varmasti väärin? :D)
Tässä herää kysymys, saako ilmoittaja mitään? Lähettämisen ja paketin kokoamisen riemuhan on jo kiitos itsessään, mutta jotta jotain konkreettista jäisi muistoksi, kaikki lähettäisivät paketin myös jollekin ilmoittajien ringistä. ELI kaikki lähettäisivät kaksi pakettia ja saisivat yhden. (aiempaa ABCD kaaviota mukaillen, A lähettäisi sekä C:lle että D:lle, ja C lähettäisi A:lle ja B:lle.)
Molempien pakettien arvo olisi 10 e ( + postikulut ja omalle työlle ei lasketa hintaa), näin kulut eivät kasvaisi kohtuuttomiksi. Ringin tarkoitus ei ole olla mitenkään mahtipontinen, tai että itelloonit hinaisivat valtavia kalliita paketteja yllättyneiden oville, vaan että pienistä iloista olisi kysymys, yllätetään ystävät. Miltä kuulostaa?
Kysymyksiä ja selvennyksiä saa esittää, ja mielellään myös kommentteja ideasta.
Ilmoittautuminen tapahtuu 21.3. mennessä sähköpostiin ann_n @ netti . fi, ja seuraavan lomakkeen copypaste olisi suotavaa. :) Parit jaan huhtikuun alkuun mennessä, ja paketteja läheteltäisiin sitten huhtikuussa.
__________
Ilmoittajan tiedot
Nimi:
Osoite:
Sähköpostiosoite:
Blogi:
Millaisista asioista ilahdut?
Lempiväri?
Suosikkiherkut?
Keräätkö jotain?
Muuta mainitsemisen arvoista?
Yllätyspaketin saajan tiedot
Nimi:
Osoite:
Sähköpostiosoite:
Blogi:
Mistä hän ilahtuisi?
Neulontahistoria; onko aloitteleva vai jo pidemmälle ehtinyt? Vai harrastaako muita käsitöitä?
Harrastukset?
Mitä hän saattaisi tarvita?
Lempiväri, lempieläin, lempiherkku?
Muuta mainitsemisen arvoista?
____
Toivottavasti tähän innostuu moni mukaan, uskon ainakin että vaihdoista uteliaita ystäviä, jotka eivät vielä itse ole uskaltautuneet mukaan, löytyy tästä maasta paljon! :)
EDIT. Kuritin painovirhepaholaisia. :)

lauantaina, maaliskuuta 6
Huijaan jotain valmistuneen..
Valmis! Tai no melkein - kukaanhan ei huomaa noita roikkuvia langanpäitä tai kiinnineulomatonta kaulusta..
Siitä tuli aika iso. Mutta näitä kuvia otettaessa huomasin että iso taidan olla minäkin, että eiköhän me hyvin sovita yhteen. Jos joskus saan itseäni niskasta kiinni, voin käyttää tuota vilttinä. Siitä tuskin lienee pelkoa. Kyllä se mieli tästä kirkastuu.. Tykkään tuosta kuviosta paljon!
Hirveää tällainen tyytymättömyys. Haluaisin olla tyytyväinen itseeni ja periaatteessa olenkin, mutta... ärsyttää. Nyt vielä kun tatuointia on paranneltu, ja nilkan kanssa piti olla rauhassa, ahdisti oikein huolella kun ei päässyt ulos lenkille. Mutta nyt voi taas!
Ja onpa hyvä syy siirtyä pyörän käyttöön, sillä mun pienestä punaisesta corollasta tuli eilen rampa. Koemaistajan kanssa oltiin lähdössä juhlistamaan 3-vuotista yhteistä eloa, ja matkalla tien syvät urat kaappasivat meidät liikenteenjakajaa päin. Kun avasin oven, kuului vaan surkeaa pihinää joka kertoi tyhjentyvästä
takarenkaasta. Jotain sieltä vääntyi, ja linkutettiin kotiin. Pitäneealoittaa katselemaan bussilippujen hintoja ja aikatauluja, että pääsen kouluun tiistaina. Muut matkat taittuneekin sitten pyörällä tästedes.
Vietettiin muuten kuitenkin ihan kivaa iltaa, laitettiin itse paljon parempaa ruokaa kuin mitä Rosso olisi meille tarjonnut. Ja tulipa ainakin ikimuistoinen vuosipäivä. ;)
Tänään on väsyttänyt. Vähän olen tikuttanut vihreitä sukkia, Koemaistajan Jussi-sukat odottavat vieläkin päättelyä. Haluaisin jo tehdä jotain muuta! Onneksi "korkkaamattomia" lankakeriä on jäljellä vielä paljon, sillä nyt täytyy säästää rahaa tuon pikkupirulaisen korjaamiseen.. :/
Koemaistajalle ja pikkuveljelle leivoin muffinsseja. Tätä samaa perusohjetta käytän aina, joskin sovellan sitä mukaa, mitä kaapista löytyy. Ohjekirjassa on muuten villi virhe, miettikääpäs miltä ihan ensimmäiset muffinssini näyttivät, kun laitoin niihin vain ½ dl jauhoja niinkuin ohje käskee.. Täysin littanoiden tekeleiden jälkeen luin muita kirjan ohjeita, ja kaikissa luki 3 ½ dl jauhoja. :)
Muffinsseissa täytteenä murskattuja marianneja ja suklaakahvijuomajauhetta (?), niitä sellaisia daim- yms kahvijuttuja mitä saa annospusseissa.
On ne vähän pieniä raukkoja ja tarvitsisivat
koristusta, mutta antaa olla. :)
___
Muffinssien perusohje
3½ dl vehnäjauhoja
2½ tl leivinjauhetta
½ tl ruokasoodaa (jos haluat kuohkeita muffinsseja, mutta ei pakollista!)
1 muna
1 ½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2½ dl piimää (tai maitoa ja loraus sitruunamehua, myös jogurtti käy.. käytä luovuutta. :)
mausta muffinssit kaikella mitä kaapeista löytyy, itse tein tänään mustikkaisia, jossa oli piimän tilalla mustikkajogurttia, ja mariannemuffinsseja murskatuilla mariannekarkeilla ja suklaakahvijauheella, piimän tilalla maitoa. :)
Paista 180asteessa, reilut 15 min.
___
Jotta en pelkästään valittaisi, listataanpa hyviäkin juttuja:
- Pikkuveli lupasi tehdä tänään pizzaa! (Toinen pikkuveljeni 12 v muuten leipoi kerran kanssani, ja rikkoi kananmunia taikinaa varten: "öö tänne meni kuori.. pitääkse ottaa pois?")
- Lomaa on vielä pari päivää.
- Ensi viikolla alkaa uusi jakso koulussa, ehkä saan uutta intoa tutustua myös yliopistohaun juttuihin. Tajusin pitäväni paljon enemmän aamu- kuin iltavuoroista töissä, iltavuoron aikana jää aina kaikesta paitsi. Ja mitä opiskelen? Ravintola-alaa! Kouluun pääseminen viime syksynä oli muutenkin viimeinen hätävaihtoehto viime syksynä. Jospa yrittäisin viestinnän koulutusohjelmaan uudelleen. :)
- Vanhoja neulejuttuja on puikoilla enää aika vähän, kohta saa aloittaa uusia! Paljon uusia!
- Tykkään pyöräilystä! (huolimatta siitä seikasta että omasta pyörästäni on nyt eturengas puhki. Ajelen äidin omalla. =)

tiistaina, maaliskuuta 2
Tiistai-aamulla
Teetä. English breakfastia uudesta mukista, jonka hankkiminen kirpaisi mutta vaati vaan päättäväisyyttä. Hunajaa suloisesta mehiläispurkista.
Sanoja. Heli Laaksosen Pursu, sanojen vilskettä murteella, lukiessa täytyy välillä naurahtaa ääneen.
Onk puilt kysytty halamisse luppa?
Jos hee o enemmänki vanha-aikkast kättelijäsortti, ja kiusantuva ihan tönköks saak. ko viaras tule halima?
Samoja sanoja ristiin rastiin. OTSA, AMME, VAARI. Kynä tarvitsisi teroitusta, ehjä mielikin.
Koemaistaja nukkuu vielä, muuten hän tekisi ristikkoa kanssani. Sopisiko tuohon tuo?
Silmukoita. Vielä viimeiset rivit ja ehkä illalla on jotain näytettävää. Toivottavasti, sillä hartioita palelee jo.
Ainaoikeaa neulottaessa ajatukset lähtevät omille teilleen. Kukkakaupan kulmalle, jonne Koemaistajan kanssa viikonloppuna ajelimme, ja nauroimme paljon ja söimme valtavia kakkuja. Oli kivaa.
SNY:n pakettiin. Uusi paketti olisi enää vain postitusta vailla, mutta eikö olisi kiva pitää vähän jännitystä yllä? Tämä ei siis ole mikään vinkki omalle SNY:lleni, sinä osasit pitää minut jännityksessä melkein viimeiseen saakka. Mutta olipa se odottamisen arvoista.
Tähän päivään. Päivä on vielä nuori, ehkä tänään tehdään vielä jotain hauskaa. Kuten katsellaan Muumeja tai laitetaan ruokaa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)