tiistaina, joulukuuta 29

Bloggaajaa laiskottaa :)














Bloggaustahtiani moitittiin, muidenkin kuin itseni toimesta, joten täytynee tehdä parannus. Päivät vaan kuluu - aika ennen joulua meni niin kiireisenä joululahjojen teon kanssa, että ei puhettakaan mistään koneella istumisesta. Ja aika jälkeen joulun taas on mennyt viipottaessa oman ja Koemaistajan kodin väliä ja vähän muuallakin, ja nyt sitten kipeänä kotona sohvan pohjalla. Kroppa otti aikalisän. :)


















Meidän joulu. Aattoaamuna tämmöinen koristi olohuonetta, ja onhan se kuusi itseasiassa siellä vieläkin. Pakettien kääreet ovat vain lähteneet ja lahjat kadonneet oikeille omistajilleen. :)

















Minun paketeistani paljastui mm. tällaista. Toivelistoilla oli hyödyllistä tavaraa, jota voi sitten oman kodin löytyessä alkaa käyttää. Tottakai sain myös pientä luksusta, esimerkiksi rannekorun. Eihän kaikki vaan voi olla hyödyllistä. ;) Yksi suosikkilahjoistani oli ehdottomasti tuo sähkövatkain, olen jo monta vuotta halunnut oman ja nyt sen sain! Odottaa pääsyä tositoimiin.. Kaikenkaikkiaan sain ihania paketteja. Marimekon pussi sisältää muutamia lahjakortteja, ja piipahdettiinkin jo alennusmyynneissä sunnuntaina, mutta ei tarttunut mitään mukaan. Ehtiihän ne käyttää, Vero Modankin kortti oli voimassa 5 vuotta ?!














Aattoaamun tapahtumia. Tultiin joulupuurolta kotiin ja kissat istuivat pöydällä, kukka kaadettuna. Noista kahdesta ei oikein tiedä ikinä, eivät vieläkään ole mitään ylimpiä ystävyksiä vaikka saattavat vahingossa vierekkäin nukkuakin. Sampolla on muuten joku laatikkofetissi, tuossa se nököttää kirsikkalaatikossa. :)


















Se kasvaa vielä.. ;) Kuvassa myös Haasteren-palapeli, joka meillä on nyt pienoisena projektina..:)


















Tässä näette tulevan huippukiekkoilijan ensimmäiset luistelut.. ;) Kuvassa Melkein-Kummipoika, eli Koemaistajan kummilapsi. Sai joulupukilta luistimet, ja tässä on siis ensimmäistä kertaa luistimilla, viime talvena kokeiltiin jäätä jo kengillä. Kun avasi joululahjaansa ja näki siellä luistimet "voi ei tällaaset!"














Tällaisia meni joulupaketteihin, yllä lapaset siitä joskus ostetusta hopeanhohtoisesta Korallista ja kämmekkäät Huopasesta. Alla Novitan Anni-langasta tehdyt lahjasukat äidille.














Siinä siis pientä joulukatsausta.. Nyt on puikoilla kauluria, ja Täydelliset naiset 4.kausikin alkaa olla lopuillaan, saa nähdä mitä sitä seuraavaksi keksii. Suunnitelmissa oli aloittaa heti tammikuusta jotain isompaa neuletta itselle, tässä kun on viimeiset 2 kk tikutettu vain pieniä töitä. Ehdotuksia? :)

Koemaistajan kanssa on muuten väitelty useampaan otteeseen, onko silmukat puikolla vai puikossa. Luonnollisesti ne ovat puikolla, eikö? ;D Tämä on taas jotain miesten logiikkaa...

keskiviikkona, joulukuuta 16

Odotus palkittiin..

Tämä postaus ei sisällä oikeastaan muuta kuin häikäilemätöntä hehkutusta valtavan hienosta Aarrevaihdon paketistani. Viime viikon sitä odottelin ja pikkuhiljaa alkoi mietityttää kun pakettia ei näkynyt ja lähetyspäivät meni, että mitäs nyt.. Mutta tänään, voi tänään!














Tällaisessa isossa pussissa se saapui.. Postin naisetkin jo naureskelivat innolleni, olen tätä muutaman kerran sieltä jo käynyt kysymässä.














Ja mitä kaikkea ihanaa se sisälsi! Huopanen-, Jasmin- ja Wool-lankoja, uuden Käsityö-lehden,tossut, kynttilöitä, lautasliinoja, teetä, nappeja, suklaata, puikkomitta, ja suojelusenkeli-heijastin. Jo monen päivän ajan on pitänyt kiinnittää takkiin heijastin, nyt on kaunis syy tehdä se heti.














Tossut olivat hauskat, ja ennenkaikkea, sopivat! :)














Paketista löytyi jonkin ajan kuluttua myös kissa... ;) Sampo on innoissaan kaikesta minne voi mönkiä sisään. Joulupukki tuo sille leikkitunnelin, saa nähdä mitä se siitä tykkää..

Kiitos, Inge, valtavasti tästä paketista! Ylitti kyllä kaikki odotukset!














Vähän muuta asiaa vielä, nimittäin parin viikon takaisten saippuakeittelyiden tuloksena tällaisia. Ehkä helpottavat hieman joululahjapulmaa, mitä tässä nyt meinaa vähän olla.. :) Väriaineina käytin kahvia, paprikajauhetta ja tuoksua antaa vaniljasokeri.

Nyt taas sukkapuikkojen kimppuun (menossa Täydelliset Naiset 3. kausi ;) ja vielä olisi viimeiseen tenttiin lukemista.. :)

tiistaina, joulukuuta 15

Tontuilla on kiirettä joulun aikaan...














Joulukortit piti saada tehtyä tänään. Korttipaperi loppui, ja kaupassa oli jäljellä vain punaista ja kiiltävää, kiitosta vaan.. Niinpä kolmen käsintehdyn jälkeen tyydyin valmiskortteihin. Oli niitäkin aika kivoja, löytyi mm. kortteja pipariohjeella tai taatelikakun reseptillä. :) Nyt on kuitenkin kortit kirjoiteltu, ja aamulla lähtee postiin. Meillä ei muuten lähetellä joulukortteja näköjään sen vuoksi, että puolet osoitteista saa soitella sukulaisilta ja loput postinumerot saa arpoa.














Tontut ovat yrittäneet olla ahkeria, ja jotain on valmistunutkin. Sukkia enimmäkseen, lisää niitä ja patalappuja ja lapasia on puikoilla, tai ainakin pitäisi olla. Siinä syy, miksi en ole bloggaamaankaan ehtinyt, kaikki aika mikä kotona on tarjolla, menee puikkojen heilutteluun. Sukkia kuvatessa tuli kiire, tulin koulusta ja huomasin tämän harvinaisen valoilmiön; piti ehtiä tunkea langanpäät nopeasti sukkien sisään ja eikun pihalle kuvaamaan. Yksikään noista ei siis ole ihan oikeasti valmis. :o)














Juna tuli meille, herkkuja mukanaan. Koemaistajan kanssa rakenneltiin, ja vitsit mitä insinöörejä maailma meissä menettää! Taikinakin tehtiin itse, Kotikokin ohjeella.

Tehtävien juttujen lista on niin pitkä ja mahdoton, että viimeiset 2 viikkoa olen miettinyt, minkä ihmeen takia haluan tehdä niin suuren osan joululahjoista käsin. Koulukin jaksaa riemastuttaa, näin viimeiselle viikolle laitettiin vaivaiset 5 tenttiä! Täytyy toivoa, että joulupukin apurin hermo kestää seuraavat 10 päivää... ;)