tiistaina, syyskuuta 20

Kudontaa

Vietin viikonlopun kotikodissa, mm. Koemaistajan siskon häissä. Ilma oli kaunis, morsiuspari onnellinen ja juhlat hyvät. Päivä oli vaan rankempi kuin osasin edes kuvitella, mutta jälleen on yksi harppaus otettu eteenpäin.

Pääsin myös kangaspuiden kimppuun, ja niiden kanssa menikin yömyöhälle parinakin iltana. Pitipä sitä venyttää myös Helsinkiinpaluuta päivällä, jotta sain lisää kudonta-aikaa. Voin sanoa, että niisiminen on oivaa terapiaa, siinä kun ei voi taas keskittyä mihinkään muuhun.. Välillä taisi ajatus lipsua, päätellen kahdesta niisintävirheestä.

Laadunvalvojat oli tietysti duunissa.


Sampo täpäkkänä, niisinnästä oli tässä vaiheessa valmiina 1/4.


Alkusolmujen kireyden tsekkaus.


Kestääkö loimi kissan painon?


Reiska käytti loimea päivänvarjona. Näin unisen kaverin löysin kun maanantaina tulin aloittamaan kutomista.


Ei siinä kolinassa voinut nukkua, sen sijaan kaidekoukkuun teroitettiin hampaat ja ihmeteltiin, aukeaako viriö tarpeeksi suurelle.


Ei tarvi mitään karstaa, Reiska hoitaa.


Ei siitä pinnasta ihan tasaista tule mutta onko sen nyt niin väliksikään. Tekemisen ilo on tärkein!

Valmiina on jo yli 30 cm, enkä malta odottaa että pääsen taas tuon kimppuun kun seuraavan kerran matkaan Pohjanmaalle (tiedossa myös Seinäjoen käsityömessut) parin viikon päästä. Vähän jännittää, miten kissat ovat työtäni edistäneet... :)

---

Surullinen neuletakki on solkia ja ehkä muutamaa koristetta vailla. Huhhei!

torstaina, syyskuuta 15

UFO


Pengoin aamulla yllättävän vapaapäivän (eli työt jatkuukin vasta ensi viikolla) kunniaksi lankalaatikkoa, aikomuksena tehdä lapaset. Vastaan tuli kuitenkin tämä viime joululomalla aloitettu maksikaulahuivi, ja vilkaisu ikkunasta vahvisti päätöksen tehdä tuo ufo samantien loppuun. Tuuli riepotti puita, ja parvekkeen ovesta vetää niin että tukka hulmuaa.


Huivi on aloitettu luomalla silmukat ihan mututuntumalla, ja vasta päättelyn jälkeen huomasinkin, miten pitkä se on. Rinkulalla on mittaa varmaan kaksi ja puoli metriä. Jotain merkittävää tapahtui siinä vaiheessa kun aloin neulomaan pyörönä tuota, sillä se kiepsahti ympäri ja se oli ehkä yksi syy miksi se ufoutui. Valmiissa huivissa tuo ei haittaa kun se kuitenkin kieputetaan kaulaan miten sattuu.

Nyt olen valmis syysmyrskyjä varten, antaa tulla vaan. Tätä tyttöä ei mitkä tahansa tuulet muutenkaan enää horjuta!


Tätä sen sijaan horjutti. Ainoa parvekkeella kasvanut gladiolukseni muuttui eilen leikkokukaksi, kun merituuli antoi sille kyytiä. Istutin mielestäni keväällä keltaisia ja vaaleanpunaisia sipuleita.. Kukkia tuli lopulta vain yksi, jossa olikin molemmat värit. Mielenkiintoista. :)

--

Piakkoin ehkä asiaa hyvin surullisesta neuleesta, nimittäin neulekoneella kurssityönä tehtävästä paidasta. Opettaja ei ole huolinut neuletta arviointiin esimerkiksi "saumojen huonon laadun" perusteella, joten jännitän kovasti mitä se sanoo, kun huomaa omassani olevan kahden eri värierän lankaa.. Neuleen oli määrä olla valmis jo keväällä, mutta viimeinen palautuspäivä oli syyskuun alussa. Sain kuitenkin olosuhteista johtuen lisäaikaa syyskuun loppuun, vaikkakin todettiin että "tässä ei arvioida elämäntilannettasi vaan kykyä suoriutua annetusta tehtävästä". Nyt deadline siis lähestyy ja enää puuttuu toinen hiha ja kaulus. Päätin että minun hyvin epätäydellinen nuttuni, joka todennäköisesti päätyy palvelemaan korkeintaan roskienvientireissulla ja lämmikkeenä tässä viluisessa kämpässä, saa luvan kelvata sellaisenaan. Laitan kuvia pian !

tiistaina, syyskuuta 13

Palloja

Vierivä kivi ei sammaloidu, sanovat. Niinpä oon panostanut tällaisiin pyöreisiin muotoihin viime aikoina, pysyäkseni liikkeellä. Viikon sisällä 7 vyyhtiä lankaa ja samaiset 7 vyyhtiä matonkuteita ovat muuttuneet keriksi.

Käsityömessuilta käytiin äidin kanssa hakemassa inspiraatiota ja materiaalivarastojen täytettä. Äitikin, joka ei useaan vuoteen ole puikkoihin tarttunut, neuloo tänä syksynä ainakin 4 huivia. ;)

Mukaan itselle lähti turkoosi vyyhti Cascade 220 Heathersia, josta tulee (joskus) pipo. Violehtin/aniliinin sävyinen kerä sisältää kaksi vyyhtiä Cascade Alpaca Lacea, jotka äiti haluaa takaisin huiviksi muotoutuneena. Matonkuteesta tulee mm. virkattuja koreja tuotesuunnittelu/sisustus-kurssille, ja matonkudetta lähti vanhempien mukana kohti Pohjanmaata useampi kerä. Mattoja tulee niistä, katsotaan miten pöytäpuilla onnistuu!


Teeteen Cacao-kerät ovat pieniä, koska ne on tänään muuttaneet muotonsa loimeksi shaalia varten. Tein jopa suunnitelmankin pahville, olen yllättynyt omasta toiminnastani... Tämän aion niisiä ja vetää tukille viikonloppuna. Jos ehtisin vaikka kutomaankin. :)


Terapiakissanani muutaman päivän maukunut Kasper halusi kuvaan. Noista kuteista tulee yksi matto, punasävyisiä kuteita on toiseen.

Kudontakärpänen on selvästi purrut. Ideoita tuntuu muutenkin olevan.. Kun olisi vaan joku joka toteuttaisi kaiken.

Eilen tuli 6 viikkoa rakkaan poismenosta.. Liian lyhyt aika ymmärtää vieläkään tätä asiaa. Kuitenkin yli neljän vuoden yhteinen taival.. Ja yhtäkkiä toista ei vaan ole, kun päätti lähteä pois. Tiesikö, miten minun käy? Selviänkö? Pakko kai se on.

Opiskelu on kuitenkin nyt vähän vienyt ajatuksia pois. Harmittaa vaan, että meillä alkoi vaan "tylsiä" kursseja; luentoja luentojen perään. Tuotesuunnittelun kurssilla valmistetaan sisustustuotesarja, ja se onkin ainoa toiminnallinen kurssi tähän syksyyn. Kolmen viikon harjoittelusta nyt luulisi äksöniä löytyvän, mutta eipä sielläkään itse käsillä tehdä mitään. Hullua että ensimmäisenä opiskeluvuonna meidät liiskataan kaiken työmäärän alle ja toisena vuonna lukujärjestys kolisee tyhjyyttään. Pientä viilaamista kaivattaisiin jälleen..

Huomenna palailen myös töihin, saa nähdä miten paljon kassan takana tulee sekoiltua. Ensi viikolla mulla on toivottavasti kerrottavana mukavia vuokraheppauutisia, pitäkää peukkuja. :) Heppaterapia on parasta.

sunnuntaina, syyskuuta 4

Oon tässä vähän ajatellut..


Kuukausi takaperin mun elämä meni ympäri. Ei voi sanoa, että se potkii mua päähän; se potkaisi kerran kunnolla. Sen jälkeen se on vähän yrittänyt paikata sitä kolhua, tuomalla eteen ystäviä, ja paljon hyviä asioita. Vaikka se kaikkein rakkain on nyt poissa, on silti muistettava että oma elämä jatkuu. Vaikka ei välillä oikein haluaisi.

Palasin tänään Helsinkiin Pohjanmaan turvasta, ja huomenna aloitan aamuni muistelemalla miten ruotsia puhutaan. Oon aina tykännyt mennä syksyllä kouluun, ja heinäkuun lopussa seisoin parvekkeella ja haistoin syksyn ja syksyfiiliksen, sen mukana tulee opiskeluinto. Seuraavana päivänä saapui tieto, joka lamautti kaiken. Kuitenkin tänään, kalliolla istuessani, mietin että kyllä se opiskeluinto siellä on, edelleen. Se vain on nyt erilaista, niinkuin ihan kaikki muukin.

Kyllä minua pelottaa, miten tämä elämä tästä lähtee taas sujumaan, tavallaan yksin kaukana kotoa. Ajattelin kuitenkin antaa sille mahdollisuuden.. mutta hidastaa tahtia. Opetella nyt sellaiseen tahtiin, jolla Koemaistaja meni eteenpäin; rennon rauhallisesti, ja avoimesti. Annan itselleni luvan olla nyt vähän heikompi, tehdä töitä pikkuisen vähemmän kuin hulluna viime vuonna ja ottaa elämääni takaisin niitä asioita, jotka ovat jostain syystä jääneet taka-alalle.

On nyt oikeasti vaan keksittävä jotain muuta, koska rakasta en saa enää takaisin.

Kotona viettämäni kuukausi sujui Pikku-Reinoon tutustuen. Sampo-kissalle kaveriksi haettiin tällainen "punaanen kissu". Molemmat kissat tarjosivat mahtavaa kissaterapiaa, ja nyt onkin vähän harkinnassa, onnistuisiko oman terapiakissan (tai koiran?!) hankkiminen.

Ylipäätään olen saanut huomata etteivät ne ystävät ole mihinkään hävinneet. Osa niistä on vähän kauempana, osa lähellä.. Toisten kanssa vaihdetaan kuulumisia ja mennään yhdessä eteenpäin päivittäin, jaetaan ilot ja murheet, kun taas toisten kanssa polut risteilevät yhä uudelleen, pitkiäkin aikoja saattaa kulua niin ettei kuljeta vierekkäin. Silti silloin kun askeleet taas kohtaavat, niitä kävellään samaan tahtiin kuin aina ennenkin. Ja kaikki kuljettu matka on osoittautunut nyt valtavan tärkeäksi. Ei ole tarvinnut olla yksin.

Myös muunlaista terapiaa olen hankkinut. Tuttu tarjosi Toikan pöytäkangaspuita, kudontaleveydeltään 80 cm, ja eipä kauhean montaa kertaa tarvinnut tarjota kun minä hain ne itselleni. Nämä kivat jäivät nyt Pohjanmaalle, koska tässä asunnossa ei ole niille nyt tilaa. Saatan joskus joutua siis viikonloppuloman jälkeen sanomaan etten voi millään tulla maanantaina kouluun, koska mulla on vielä pari raitaa mattoa tekemättä, nyt ei yksinkertaisesti vain voi jättää kesken... :)

Myös hevoset ovat takaisin kuvioissa, tiiviimmin kuin tähän asti moneen vuoteen. Mitäs siitä silloin sanottiinkaan, että hevoset jäävät kun pojat tulevat kuvioihin.. :) Etsinnässä on vuokraheppa, jota käydä paijailemassa kerran pari viikossa, ja jolla jatkaa tätä merkittävää puskaratsastajan uraa. Toivottavasti löydän jonkun nelijalkaisen kaverin.

---

Kiitos viime postaukseen tulleista kommenteista. Sanoja ei tosiaan ole, eikä tätä surua mikään pienennä. Päätin kuitenkin että olkoot tämä blogi yksi väylä millä sitä tavallaan purkaa.. Ja koska käsitöiden teko ja opiskelu ei kuitenkaan lopu, olisi sääli jättää se kaikki dokumentoimatta. Matka jatkuu..