keskiviikkona, huhtikuuta 6

Vain hyödyllisiä hankintoja..

Kaikki on aina tarpeellista. Vaikka ei olisi oikeasti rahaa.

"Mutta kun mä tarvin tätä siihen ja siihen."
"Oon jo kauan meinannu ostaa tän."
"No mutta mä olisin ostanut tän jokatapaukses."

Millä perusteella oikeutat ostokset, joita joku katsoo pitkin nenänvartta? Että eikö nyt olisi ollut parempi vaikka maksaa laskut tai hakea ruokaa kaupasta? :D Tänään oli taas vähän sellainen päivä että perusteluja olisi keksittävä..


Valitan, naapurit. Ompelukoneeni tulee laulamaan tästedes aamusta iltaan. Nyt minulla on nimittäin myös kirjontaan tarkoitettu paininjalka! Vapaa konekirjonta onnistui jo koetilkun perusteella (keltaisia kiekuroita, ihanaa, kevät tulee!) ja nyt päästäänkin kirjonnan kurssityön kimppuun. Me happy!

(Mehän mentiin siis ostamaan vaan lankoja ja tukikangasta kurssityötä varten. Sen työn olisi ihan hyvin voinut tehdä koulun koneella. Mutta kun tämä oli halpa ja mä tarvitsin sitä ihan aikuisten oikeesti. Koska jos kirjontahimo iskee viikonloppuna, koululla ei oo ovet auki.)

Juju-kerho lähetti myös postia. Tilasin kuukauden kirjana olleen Käsityön pikkujättiläisen (lisätietoa esim. tuolta) ja ehdin sitä vasta pikaisesti selaamaan. Hyviä ideoita siellä näyttää olevan, ja myös perusteita. Että uskon että tuosta tulee olemaan hyötyä. Oon aika tyytyväinen jo tähän tämän vuoden aikana kasattuun kirjaston alkuun - uskon että siitä tulee olemaan myöhemmin hyötyä. Enkä ole ainoa, joka on kässäkirjastoa lähtenyt kasaamaan, Villojen Valtakunnassa on tiettävästi myös useampi opus hankittu viimeisen puolen vuoden sisällä. Kuulemma osittain mun syytä. :)

( tämä perustelu on siis kategoriaa "tarvin tätä kuitenkin joskus" )

Pitää nyt viikonlopun aikana perehtyä tuohon kirjaan. Vaikka Koemaistaja onkin tulossa lomille, uskon saavani myös lukemisaikaa; Jujun paketin vieressä eteisen lattialla odotti myös gti-magasine.... Postia siis molemmille! :D


Tässä vähän kudontaideaa kirjasta...


Kierrätysidea kirppiksen pitsilöydöstä.


Huovutettu, peilein ja paljetein koristeltu pussukka.

Mutta jottei totuus unohtuisi.. On meillä oikeaa luettavaakin.

11 kommenttia:

  1. Onhan ompelukone aivan ehdoton, ei kai sitä tarvitse perustella :) Onnea uuden hankinnan johdosta!! Nautinnollisia ompeluhetkiä, jäämme odottelemaan tuotoksia ;)

    VastaaPoista
  2. Ompelukoneen ostin siis viime syksynä, ja olen sillä kiusannut naapureita jo jonkin aikaa. Nyt vain siis tuo erikoispaininjalka! :) Sillä vasta kivoja tuotoksia saakin aikaan! :)

    VastaaPoista
  3. Oukkidoukki, hyvä hankinta silti :)) Ja aika monimutkaisen näköinen. En ole itse asiassa tuollaisesta koskaan kuullutkaan. Kaikkea sitä oppii!

    VastaaPoista
  4. Annnn! Ei saa muistuttaa mua tollasista ällöistä "tilasto & tieto" -kirjoista, ei saa! :D
    Mieluummin olisit kuvannu sen puudelisivun tuolta uudesta Jujustasi, kun nää Suutarilan posteljoonisedät on rasittavia eikä tuo sitä mulle.
    Mennään taas pian shoppaileen, oli kivaa... ;)

    VastaaPoista
  5. Poikkesin taas tänne katsomaan kun olit kommentoinut sitä Kaarisillan blogia. Jännä nähdä millaista on käsityönopettajaksi opiskelu tänä päivänä. Minä olen valmistunut 1980 eli silloin kun sinusta ei ollut todennäkjöisesti tietoakaan. Sitä tekstiilikuituoppia kyllä silloinkin päntättiin, mutta paljon on tullut uuttakin.Muistaisin, ettei silloin esim. koskaan huovututettu mitään! Hyvää loppuviikkoa vanhalta "kolleegalta"!

    VastaaPoista
  6. Nuohan on selkeästi järkiostoksia joita tarvitset sekä opiskeluaikana että tulevassa ammatissasi! Miulla oli rahatilanne niin huono etten ottanut tota pikkujättiläistä, vaikka mieli teki :/

    VastaaPoista
  7. Inka; koskaan ei ole liian myöhäistä oppia uutta. Ja toisaalta epätietoisuus on myös ihan hyvä juttu; kun tutustuu tällaisiin uusiin juttuihin, hurahtaa.. varo vaan. ;)
    Sini; mä pidän sut kiinni tässä opiskelussa. =) Mennään toukokuun puolella shoppaileen, kun oli liian kivaa. =D
    Auli; kivaa kun jaksat vierailla tällaisen jalanjälkiä seuraavan blogissa. On meilläkin tuo huovutus ihan minimissä, sitä oli yksi päivä. Riitti kipinän syttymiseen. :) Samoin, hauskaa viikonloppua!
    Emma; Noin mäkin sen ajattelin! Ja rahatilanne on täälläkin kehno; Helsingin kaupunki oli ystävällisesti kiinnittäny mun tuulilasiin pikavoitonkin tänään. Onhan se kirja siellä myöhemminkin myynnissä. :)

    VastaaPoista
  8. Opislekuaikana on järkevää tehdä hankintoja, sillä sen jälkeen on vielä vähemmän rahaa (sanoo kokemus).
    Mä perustelen kyllä itselleni kallit hankinnat aina parhain päin. Esim Knit Pron pyöröpuikkosetti maksoi 70 eur (joka on aika paljon rahaa mun mielstäni). Mut kun siinä on 32 eri puikkovaihtoehtoa niin yhden hinnaks tulee vaan 2,19 eur. Yhdet perusADDIt maksaa vähintään 6 eur... Siis pelkkää säästöä!
    Puhumattakaan olohuoneen verhokankaista, joiden hinta aiheutti melkein avoeron vuonna -92. Ja nyt ne on jo neljännessä asunnossa... Kun jakaa kustannuksen käyttövuosille niin hankinnat on tosi edullisia (ainakin joskus).

    VastaaPoista
  9. Kustannukset pystyy kyllä aina jotenkin selittämään parhain päin. Ja kuka niitä menoja laskee, tulot vaan! ;)

    VastaaPoista
  10. Katsoin ensin, että olit hankkinut konehuovutuspaininjalan. :D

    VastaaPoista
  11. Vähän ois makee.. en ihmettelis vaikka sellastakin vielä tarvittais.. ;D

    VastaaPoista