maanantaina, heinäkuuta 19

mökkifiilis, paras fiilis

Perjantaina käytiin kalassa, mun pinkistä virvelistä ei ollut mitään iloa. Eikä ollut lauantainakaan, kun lähdettiin mökille uimaan, saunomaan ja nauttimaan ihanasta kesästä. Mato-ongella sain yhden ahvenen, muutkin sai jotain. Perjantain reissulla meillä oli rannassa seuraa, joku tuntematon karvaturri tuli kerjäämään hellyyttä. Onnistui. :)

Siinä se nyt on, ihan silmiä häikäisee! Ja umpikela-pelotteluista huolimatta, se ei vielä kertaakaan ole ollut solmussa. Jumissa kylläkin, ja voi olla että aloitteleva virvelöijä oli eilen heittää mereen myös muiden virvelit. Mitäs olivat asettaneet ne siihen taakseni, kyllä pitäisi tietää, että otan kovasti vauhtia kun heitän virvelillä. :D


Perjantain kalareissulla mukana oli myös nämä. Ihan oikeasti, olen neulonut! Lanka on mukavaa ja sopii näille helteille. Siitä tulee isona takki.


Pikkusukat valmistuivat aikoja sitten Vaasan käsityömessuilta ostetuista langoista. Lähetin ne kuitenkin vasta muutama viikko sitten vastasyntyneelle saajalleen. Onnea uuteen perheeseen sukkien myötä! :)


Näitä olen tässä nyt jännittänyt kaiken vapaa-aikani, nimittäin sitä peruuko joku koulupaikkansa. Toivottavasti jollekin joku toinen paikka on mieleisempi.. :) Haluaisin tuohon kouluun niin kovasti, vaikka restonomiopinnotkin on ihan hauskoja ei se varmastikaan ole sitä mitä haluan elämälläni tehdä. Jos koulupaikkaa ei nyt irtoa, seuraava polku on luultavasti opisto tai avoin yliopisto, seuraavat pari viikkoa sen näyttävät...


Mansikoita nam. Eilen keräsin piirakallisen mustikoita! Koemaistajasta ei ollut metsässä mitään hyötyä, se vain huitoi kipon kannella hyttysiä ja kiroili. En enää lähde miehen kanssa metsään marjastamaan!

ps. arvonta aamulla! Tein jo laput mutta valaistus arvontatilanteen ikuistamiseen on pimeähkö. :)

7 kommenttia:

  1. Ihana, kesäinen postaus :). Virvelisi on hieno, tuollaisella kelpaa heitellä! Toivottavasti pääsisit haluamaasi kouluun, peukut pystyssä... b d

    VastaaPoista
  2. Oi, laiturineulonta ois ihanaa! Mie pidän peukkuja siun koulupaikan puolesta :)

    VastaaPoista
  3. Heeei, onhan sulla kaikki hyvin vaikka ei oo kuulunu mitään? :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos peukkujen pidosta! Niitä tarvitaan, ei oo nimittäin vieläkään alkanu kuulumaan mitään. Ja Annika, hassulta ja kivalta tuntuu kun tuollaisiakin joku miettii. :) Täällä ollaan edelleen, päivittäin käyn kyllä blogia/muiden blogeja vilkuilemassa ja toivomassa että joku olisi omani päivittänyt kun itselle se on muka niin kovan työn takana. Jospa sen huomenna tekisin? En lupaa mitään. :D Se on tällaista, tämä kesä. Pitää mennä sinne minne elämä vie, tänään käytiin Koemaistajan kanssa lueskelemassa pissiskirjaa kirjastossa ja hioin vanhaa arkkua; tietokone ei kamalasti houkuttele. Mutta sillekin löytyy aikansa. :)

    VastaaPoista
  5. Kiva kuulla. :) Joo kesällä pitääkin olla ulkona ja nauttia elämästä!

    VastaaPoista
  6. Huomasin että mites tuo näyttää niin kuin eka viestini ois tullu samana päivänä kuin tämä postaus? :D En mä nyt niin malttamaton ole että heti kyselen! Eihän tuosta ole kuin pari päivää kun oikeasti tuon viestin laitoin. :D

    VastaaPoista
  7. Niinpä muuten onki! Mulle tulee sähköpostiin kaikki kommentit nii huomasin kyllä ton ihan "oikeana" päivänä, etten kyl aatellutkaan että oisit jo tollon laittanu. :D Ihme blogspot.

    VastaaPoista