tiistaina, elokuuta 11

Paljon puolivalmista..


Keksien valmistuksen työvaiheita...

Neuletoppi valmistui vinhaa vauhtia kun tuijotin 7 veljestä Raita-kerää, johon olen aivan rakastunut. Myös Gilmoren tyttöjen katsominen vauhdittaa työskentelyä yllättävästi! Nyt Raitaisia on yksi valmiina, ja koska minulla on mukana vain yhdet puikot ja olen kärsimätön, nyt on tekeillä Pehmo vauvasta unisukat. Kun ensimmäinen punavalkoraitainen unisukka on valmis, itan taas raitaa puikoille. Tulee tehtyä nopeammin, kun useampi projekti on kesken ja sukkapuikkoja vain yhdet!



Neuletoppi..no. Se sopisi tyynyn päälliseksi. Silmukoiden laskeminen meni niiiin mahtavasti pieleen, että voin huoletta lihoa 20 kiloa ja mahdun siihen silti! No jos ei nyt aivan kuitenkaan.. Mutta joka tapauksessa sitä on kavennettava aika reilusti, ja kunhan olen keksinyt, miten sen teen & saanut homman valmiiksi, laitan kuvan.


Innostuin tänään tekemään keksejä. Ostin Lemon - ja lime curd tahnoja, ja siihenkin liittyy aika villi tarina. Purkit ostin eilen, ja kun pääsin kotiin, huomasin, että toinen oli avattu! Sisältä oli joku oikein kuopaissut tahnaa kai maistaakseen.. Vein Limen takaisin, sain uuden tilalle ja vielä yhden kaupanpäälle!

Näiden keksien ohjeen otin Piparista pitsikakkuun - kirjasta, jonka sain yo-lahjaksi. Ohje on perinteisen herkullinen, mutta välinssä olleen marmeladin tilalle vaihdoin siis tahnan.

--

Herrasväen leivät

24 kpl

200 g voita

1,25 dl sokeria

1 muna

5 dl jauhoja

2 tl vanilliinisokeria

1 tl leivinjauhetta


lime curd-tahnaa


Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmuna hyvin sekoittaen. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, ja kauli taikina. Ota pyöreällä piparkakkumuotilla parillinen määrä ja paista uunissa 200 astetta. 8-10 min.

--

Taikina oli varsin tarttuvaista, joten unohdin kaulimet, pyörittelin taikinasta palloja ja liiskasin ne lasinpohjaa apuna käyttäen.

Pitäisi joskus linkittää tänne yo-juhlien keksit, sitruunasuklaarullat ja minttunapit, ihan jo vain senkin takia että saan ohjeet talteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti