tiistaina, elokuuta 4

Maailman nopein kansa



Yllä kuvatunnelmia mökiltä. Jyväskylän rallireissu tuli tehtyä, siinä samalla vähän mökkeiltiin. Koemaistajan kanssa vietettiin laatuaikaa, kannustettiin yhtä kovaa kuin muukin rallikansa ja ensimmäistä kertaa pidin kädessä sammakkoa! Siinä pikainen katsaus reissun sisältöön. ;)

Junassa oli hyvää aikaa aloitella uutta projektia, joka onkin täysin kokelua, miten täysin omatoiminen silmukoiden asettelu sujuu. Neuletoppihan siitä olisi tarkoitus tulla, mutta aika näyttää tuleeko siitä penaali vai mekko....

Mökiltä tarttui muuten mukaan pino kaislaa ja isokokoinen veden kauniisti pyörittämä puunpalanen. Aika näyttää, mitä niistä muotoutuu.



Kimin ajoa jännättiin myös Jyväskylässä. Hyvinhän se meni, siihen asti kun lähdettiin pusikkoa raivaamaan... ;)



Tällasia taideteoksia tuli otettua useampi. Kätevää kun on hidas kamera.



Uutta projektia. Lankana 7 veljestä vaaleanruskea ja 4 pyöröpuikot. Mitään hienouksia en siihen ajatellut yrittää, yläosa on 2 o 2 n kahden kierroksen ajan, ja sitten päinvastoin. Saa nähdä. Jos blogiini tulevaisuudessa ilmestyy tämänoloisia tiskirättejä, tiedätte kuinka hyvin onnistuin koon mitoittamisessa.

Tässä "melkein-kummipojan" neuletakkia. Se on vain melkein, kun koemaistaja on sen kummisetä, ja minulla ei omaa kummilasta ole. Voi, jos olisi, hemmottelisin sen varmaan pilalle! :)
Tahtoisin lankaostoksille! Suunnitelmissa olisi reissu Novitan myymälään jokin päivä, vielä kun tämän 2 viikkoa täällä Helsingin suunnalla vietän. Uusimmassa Modassa on ihanan muhkea viltti, joka tosin vaatisi 12-puikot ja 1500g lankaa.. Jos toppi onnistuu, innostus puikkojen heilutteluun kasvaa varmasti entisestään. Jos taas siitä muodostuu vain yksi iso purkutyömaa, palaan takaisin sukkapuikkojen pariin. ;)

1 kommentti:

  1. Moi !
    ohh i'm so jealous ! you've seen Kimi xD
    i'll try to reply you soon ;D
    hei hei !
    Déborah

    VastaaPoista