sunnuntaina, marraskuuta 15

Moukan tuuria?


















Blogikissa Sampo on varsinainen linssilude. Sillä riittää virtaa! Ikää on jo 4kk, ja kauheasti se on kasvanut, mutta lapsenmieli ei tunnu häviävän. Tänään se oli varastanut pöydältä kalapihvin, ja eilen sukelteli villisti pahvilaatikoissa käytettävien pehmusteiden seassa. Saisi jo vähän aikuistua. :)

Aiheesta toiseen, taustoitan vähän otsikkoa. Kuvittelin jo bloggaavani tänään Tempo-langasta tehdyn setin, johon kuuluu sekä tytön että pojan lapaset, ja parilapanen. Mitä vielä! Lanka loppui, kun jäljellä oli enää 1/4 parilapasesta! Huomenna kauppaan siis. Kävi kyllä mielessä, että voi kun sellaiselta 24h huoltoasemalta saisi lankaa...














Sateisen shoppailupäivän tuloksena löytyi nämä. Ensikosketus alpakkaan tapahtuu siis tutun ja turvallisen Novitan myötä. Olivat anttilassa vielä plussakorttitarjouksena 3,80e/kerä, eiköhän noista unisukat tule. Lapaskuun aikana saa varmaan tehdä myös takatassujen lämmittimiä vaikkei niitä laskettaisikaan kuun saldoon. :) Täydelliset Naiset 2.kausi oli vain 9,99e, ostinpa sen tikuttelua tahdittamaan. Iittala Outletissa piti käydä myös vähän nuuhkimassa joululahjaideoita. Että ne punaiset kivituikut ovat ihania! Ja hintavia...














Olen aivan ihastunut langan pehmeyteen!














Siinä herkkuja! :) Partylite-vieraita piti jotenkin ruokkia, joten leivoin porkkanapiirakan sitruunarahkakuorrutteella, ja halloumi-katkarapupiiraan. Reseptit hävisivät tohinassa, yllättävää..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti