tiistaina, huhtikuuta 13

"otsikko"


Ala-asteen äidinkielen kirjoitelmista unohtui aina otsikko. Tilalla oli yleensä vain viiva tai suttu, muistuttamassa että hei, otsikkoa ei vielä ole. Yleensä jätin otsikon aina viimeisenä keksittäväksi, ja koska en jaksanut kirjoitelmaa enää tarkistaa, se usein jäi. Siitä siis otsikko. :D

Mulla on purkkipuutarha tossa ikkunan edessä, Sampolla on vaikeuksia saada takapuoltaan tällättyä sinne väliin jotta voisi katsella ulos. Kasvamassa on sitruunan ja koristesitruksen siemeniä, koristesitruunan siemenet otin Koemaistajan lahjaksi saamasta puusta. Puu oli tehnyt hedelmiä, ja hedelmän siemenet olivat alkaneet itää hedelmän sisällä sen ollessa vielä kiinni puussa... ?! Täytyy vain toivoa että ne eivät nyt moiti uutta kasvuympäristöään.


Perussukkaa, pikkusiskolle. Olen miettinyt syytä siihen miksi niin usein valmistuu "vaan" sukkia, ja tulin siihen tulokseen että koulussa, leffaa katsoessa, jne sukat ovat ehkä paras aivoton neule mitä on. Huivien käyttäjiä ei lähipiirissäni paljon ole. Olisi kiva tehdä ja opetella vaikeampia juttuja, mutta yleensä on vaan kiva tarttua johonkin täysin ajattelua vaatimattomaan, ja mallailla raitoja.


... Niinkuin näissä. Saan pirteät kevätsukat itselleni! Sitä paitsi, sukille löytyy aina käyttäjiä. Ja mielestäni sukkia voi tehdä milloin vaan, itse ainakin käytän niitä ympäri vuoden.
Tänään ajattelin hankkia itselleni myös muuta. Ensin hetken aikaa sivistystä, sitten kenkäkaupoille! Myös jonkinnäköinen matkakassi/putkilokassi/tmv olisi mukava, että voisin esim viikonloppureissulle lähteä yhden laukun kanssa, joka ei kuitenkaan ole matkalaukku. Olen kuuluisa tuhansista pusseista, kun jonnekin lähden.. :D

Ihanaa herätä aikaisin, Koemaistajan kanssa samalla kellonpirinällä. Tuntee saavansa jotain aikaiseksi!


Sampolla on uusi lempparipaikka. Se tykkää kuunnella tuolta lintujen ja autojen ja muun ulkoilmaelämisen ääniä, kai se tuntee olevansa lähempänä luontoa noin. Lopuksi vielä päivän Sampo, itse olen täällä repeillyt kuvalle jo hetkisen.


Riehakasta tiistaita!

6 kommenttia:

  1. Aika kaponen kissa kun ikkunan väliin ahtautuu :D

    VastaaPoista
  2. Leivoin viikonloppuna tomaattileipää sun innoittamana. Hyvää tuli, ja paljon yhdestä taikinasta.
    Tää on jo toinen kerta, kun tuo kissa saa mut nauramaan ihan kippurassa. :D Sampon sisällä taitaa asua tiikeri?
    Ja villasukkia puolustaakseni täytyy vielä sanoa, että eipä ole vielä teollisuus pystynyt tekemään edes puoleksi niin hyviä villasukkia kun mitä nämä käsintehdyt ovat.

    VastaaPoista
  3. Tuo viimene kuva on niin hyvä! :D

    Ja oon ihan samaa mieltä sukista, niitä on kiva ja helppo neuloa kun kattoo vaikka tv:tä. Ja ne on semmonen kiva välityö. :) Sukkia kyllä tarttee aina! Ite ainaki hiippailen kesälläki villasukissa.

    VastaaPoista
  4. Voi että on hauska kuva! Päivä piristyi ihan hetkessä:-)

    Mulla kan noi sukankutimet on aina mukana ja villasukat jalassa kesät talvet. Nyt vaan on ongelma kun uuteen kolttuun sopivia ei oo...

    VastaaPoista
  5. Ihanaa kun Sampo kerää kommentteja enemmän kun mikään neuletyö, mutta taitaa Susulla olla sama juttu Tassun kanssa..? :D
    Ikkunakoriste on tosiaan vähän kapoinen, mutta vasta alle vuoden. Tilasin sille tänään ajan jotta pääsee eroon miehisyydestään.. ;) raukkaparka.
    Maija: se taikina oli tosiaan aika riittoisaa! Uteliaisuudesta, miten paljon laitoit tomaattia? :D Kyllä siellä asuu tiikeri, joku todellinen peto.
    Ootte ihan oikeessa noista villasukista. Yks kaveri sanoi ostavansa kaikki lapaset, sukat yms kaupasta, en ymmärrä miten niin voi tehdä?! Itse tekemällä (tai muilla teetättämällä) saa paljon parempia. :)
    Annika: täälläkin kesävillasukkailija. Nehän on ihan parhaat esim. illalla kotona terassilla istuessa :)
    Susu: Sun täytyy selvästi tehdä kebab-sukat!

    VastaaPoista